Ylläksellä osa kaksi (tai sitten jo kolme)

Nyt jatkan tarinointia Ylläksellä koetuista. Jäimme Säreistön värikkäisiin kokemuksiin, niitä voisi jatkaa vielä vähäsen. Reidarin asumusta koetteli myös tulipalo, joskus 70-luvulla heidän ateljeensa paloi erään vuodenvaihteen tietämissä, olisko ollut -72 vuonna kun väki oli kokoontunut saunomaan ja syömään. Yksi heistä huomasi että tuli on irti, hän meni heti kertomaan ja hälyttämään asiasta mutta mitään ei ollut tehtävissä. Ateljee paloi.Tämän jälkeen rakennettiin uusi nykyiselle paikalle ja vanhassa paikassa oli vielä jäljellä osa rakennusten jäänteitä. Tämä muistelu saa nyt riittää ja mennään toisiin asioihin.

Reidar vähän vanhemmalla iällä

Soi kansani pieni laulu oli hieno kokemus teatterimaailmasta. Tämä trilogia sai nyt päätöksensä kun kolmas osa ilmestyi tänä vuonna. Tarina kertoi erään perheen selviytymisestä aina 1800-vuoden puolelta. Savolaisperhe oli pakotettu muuttamaan pois ja he menivät Pohjois-Suomeen, Ylläksen maisemiin. Teatterikappaleessa seurattiin tämän suvun tarinaa aina nykypäivään asti. Tarinassa tuli hyvin esille se kuinka kuolema kulkee aivan luonnollisesti perheen arjessa, välillä se niittää rankalla kädellä ja taas toisaalta elämä on ihanaa nuorien rakkaustarinoissa. Elämään mahtuu kumpaakin ja kumpikaan ei jäänyt voitolle. Hauskoja roolihahmoja ja ennen kaikkea vänkä murre. H-kirjainta lisätään melkein joka sanaan. Esitys kesti parisen tuntia ja aina valoisasta illan pimenemiseen. Minulle on jäänyt mieleen ne lintuhavainnot esitysten aikana, kuukkeli oli ensimmäisellä kerralla ja tänä vuonna näimme palokärjen lentävän paikan yllä.

viherkarttakivi oli aivan yleinen kivi  louhikoissa

Teimme näiden kulttuurielämysten lisäksi reissun Ylläksen huipulle, ajelimme sinne gondoli-hissillä, olisi muuten ollut aika rankka matka kiivetä rakkaista (irtokiviä) rinnettä, Ylläs on n 750 m korkea merenpinnan tasolta. Ylhäältä avautui aika hulppeat näkymät! Siellä oli rinnekahvila jossa maistoimme maistuvat munkkikahvit, suosittelen.

Meidän päiviimme mahtui tietenkin marjastamista, olihan mustikat parhaimmillaan ja kaarnikoita löytyi sieltä täältä. Keräsimme marjoja useita ämpärillisiä ja ainoa huolenaihe oli että mitenkä ne saadaan Pirkanmaalle, no hätä keinot keksii. Saimme puhuttua hotellimme kokin meille myötämieliseksi ja näin tilanne ratkesi. Kyllä ystävällisestä henkilökunnasta on suuri apu! Siellä kerätessämme marjoja tuli puhetta työttömien työllistämisestä, meillä olisi ainakin heille yksi keino jolla saada päiväänsä tekemistä. Näitä marjoja löytynee joka puolelta Suomen niemeä.

Meille hieman outo eläin, poro oli päivittäinen vieraamme. Ensimmäiset nähtiin menomatkalla ja sen jälkeen tämä jäkälänpurija oli ainainen vieras. Eivät ne aivan kesyjä olleet mutta kyllä niitä päästiin ihailemaan parin metrin etäisyydeltä. Olisi se hienoa jos meilläkin olisi oma porokantamme kotinurkilla.

Suomen ensimmäinen vinoköysisilta Rovaniemeltä

 
Tässähän näitä reissumuisteloita, vaimoni voisi kertoa monista paikoista paljon enemmän, minulla kun on hieman hatara muisti. Se minulle anteeksi suotakoon.