Lavajärven laskenta 29.12.2014

Olimme Isokivijärven Karin kanssa saaneet aikaiseksi uuden laskentareitin Lavajärvelle, järvi kiertäen matkaa tulee joitakin metrejä vaille 12 km. Reitilllä on perinteistä maaseutuasutusta peltomaisemineen, sieltä löytyy myös metsäisiä paikkoja sekä Lavajoen silta, Sirkan silta ja Lavajärven länsipään pohjukka, ns Mustalahden perä. Itäpäässä on sitten Lavajärven ex-koulu ja kauppa sekä myös Sorvajärvestä tuleva joki joka laskee Lavajärveen. Ylitämme kosken jossa on muinoin ollut saha.
Koko reitti mennään teitä pitkin, joten siellä voi käyttää vaikka potkukelkkaa, sen voi vaikka hiihtää tien reunoja pitkin. Kesällä minulla on samalla reitillä pistelaskenta jonka menen polkupyörällä.

Olimme saaneet mukaan Ylöjärveläisvahvistuksena Alhon Anteron joten ryhmämme oli oikein sopivan kokoinen. Nyt oli luvattu aika kireää pakkasta, jopa yli -20 celsiusta. Pakkanenhan itse ei ole paha asia vaan se on aina pukeutumiskysymys. Sen me tiedämme jo aikaisemmilta vuosilta ja laskentareissuilta Nokialla ja Takamaalla. Hyvät eväät reppuun ja matkaan. Lähtöpaikkana oli Isokivijärven koti jossa saimme jo ensimmäiset havainnot, punatulkun ääntä kuului aamuhämärässä, arvioimme niitä olleen pari lintua. Lisäksi oli Kari kuullut räkättirastaan äänen, mitään muita ääniä ei kuulunut joten matka jatkui alas Mustalahden perälle, siellä oli jo ensimmäiset tiaiset tali ja sini ja jälleen punatulkkuja joita oli alle kymmenen linnun parvi. Hetken kuluttua käveltyämme pojat näkivät palokärjen

Näin matkaa jatkettiin aina Sirkan sillalle jossa toivoimme näkevämme koskikaran, emme nähneet yhtä vaan kaksi karaa! Hieno alku. Kaivoimme lämmittävät kahvit repuista mutta ei sitä hetkeä voinut pitkään paikallaan olla johtuen kylmyydestä vaan taas oli edessä tuttu maantie. Meillä oli mukana matkassa koiramme Heta joka alkoi näyttämään pakkasukolta vaikka onkin narttu. Hienosti Heta kulki mukana ilman hihnaa, aina välillä sain huudella sitä mutta pian se oli taas jonon kärjessä.
Noustessamme Kiikanvuoren kohdilla tietä pitkin alkoi minulla tuntua taas se tuttu tunne tuolla vatsa ja reisilihaksissa. Sen huomasin siinä että en saanut otettua askellusta niin reippaasti kuin pojat vaan aina tuppasin jäämään jälkeen. No onneksi pojilla oli pelimannihuumoria ja he odottelivat ja kuuntelivat mahdollisia ääniä, se meidän olisi kuitenkin täytynyt tehdä vaikka en olisikaan jäänyt jälkeen.
Silmäänpistävää oli lintujen vähyys, yksilömääräisesti ei meidän saldomme ollut kovin kehuttava eikä myöskään lajikirjomme ollut kehuttava. Kyllä sen huomasi että oli pakkaskelit, eivät olleet tiaiset liikkeellä eivätkä myöskään isommatkaan linnut. Pari närheä näimme ennen ns. Laurilan peltoaukeaa. Vielä emme olleet havainneet esim varista tai korppia. Pidimme kahvittelutauon peltoaukean päällä josta oli hyvät näkymät vähän jokapuolelle. Omalla kohdalla kahvitauko oli paikallaan sillä sain taas istahtaa ja rentouttaa lihaksiani. Mäen päällä oli Laurilan ruokinta jossa on aina hyvin lintuja, nytkin siellä oli pikkuvarpusia ja ainakin yksi varpunen sekä tiaisia. Edessä oli vielä aika jyrkä alamäki jonka jälkeen oltaisiin koulun ja kaupan kohdilla. Siitä olisi matkaa jäljellä vielä puolen kilometrin verran ruokapaikalle eli kotiimme Lintulaan, jossa odotti meitä lämmin nakkisoppa. Keittäjille suurkiitos !

Tämä puolen kilometrin matka oli minulle tuskien taival, Tämän taaperrukseni vuoksi teimme poikien kanssa päätöksen että minun retkeni jäisi tähän ja pojat jatkaisivat loppuun asti, matkaa oli vielä jäljellä alle 5 km. Kyllähän tämä kesken jättäminen hieman kirpaisi mutta kun ei pysty niin ei pysty, järkikin sen jo sanoo että silloin on levättävä.
Meidän kotiruokinnalla oli hyvin tali (15) ja sini (20) ja pikkuvarpusia (6). Kylläkin tiedän että niitä on normaalisti melkein kaksinkertainen määrä mutta lintujen pakkaspaot olivat selkeästi täälläkin nähtävissä.

Kuusitiainen, kuva Harri Partanen

Antsu ja Kari saivat listoillemme kuusitiaisia kolme yksilöä, useita käpytikkoja, hömö- ja töyhtötiaisen. Kaikenkaikkiaan saimme 19 lajia, 263 lintua, valtalajina oli sinitiainen (48), sitten tali (45). Punatulkkuja summasimme aika hyvän määrän (32), yksi isompi parvi (10) oli reissun alkupäässä. Vielä voisi mainita räkättirastaat (44) jotka saivat hyvän täydennyksen lukumääränsä aivan loppuhetkillä kun Antero toi minulle tiedot niistä linnuista joita he olivat havainneet loppukävelyllä, kun 24 rastasta lensi ylitsemme.

Mistä tämä reissu jä mieleen sillä ainahan on joku asia tai tapahtuma jota muistellaan sitten joskus. Ehkä tämän retken linnustollisesti parasta antia olivat ne kaksi koskikaraa. Mistähän kaukaa nekin ovat tulleet talveansa viettämään Lavajoelle, ehkäpä Norjasta tai Ruotsista?
Toinen asia mistä ainakin minä muistan tämän retken olivat ne lyhentyneet ja kivuliaat askeleet joiden vuoksi nyt joudun harkitsemaan hyvin tarkkaan osalllistunko joidenkin päivien päästä tehtäviin laskentoihin Nokialla ja Ylöjärvellä. Mieli tekisi mutta kun tämä on vaan harrastus ja se ei saa mennä terveyden edelle niin varmaankin joudun hieman himmaamaan tahtia ja tyytymään kotilenkkeihin yhdessä koiruuden kanssa.