Niinan "helmet"

Postimuseo 26.10.2014


Yhden posteljoonin tähän astisen uran postimuseo oli avoinna nykyisille ja entisille työkavereille sekä pienelle porukalle ystäviä 26.10. Lavajärvellä museossa oli menneitten vuosikymmenten postiasemien ja jakopisteiden tallessa olevia”helmiä”. Nämä muistot on kerätty yli kolmmikymentä vuotta kestäneen työuran aikana eikä ura ole vieläkään ohi, pian on työnantaja jälleen Posti ja Itella jää unholaan.


Niina Salonen aloitti Lavajärvellä postiasema kakkosen kesälomansijaisena 70-luvulla, matkan varrelle mahtuu vuodet Komissa, Viljakkalassa ja tällä hetkellä Hämeenkyrön Tippavaarassa postinjakelussa. Näiltä työvuosilta on kertynyt aina jotain Postin/Itellan siivoamia ”helmiä” jotka muuten olisivat joutuneet poistoon ja sen myötä ties minne. Nyt nämä ”herkut” olivat koottuna tässä yhden posteljoonin postimuseossa. Tätä ei pidä missään nimessä verrata Vapriikissa avattuun postimuseoon, tämä on yhden työntekijän kokemia ja keräämiä muistoja työuralta korostaa Niina Salonen.


Museosta löytyi pienimuotoinen kuvakavalkaadi eri tapahtumista vuosien varrelta, postilaisten työasuja niin kesä- kuin talvikäyttöön, sadesään suojavaatteita, erilaisia hattuja ja lakkeja. Vanhat leimasimet olivat hyvin esillä, monikaan tämän päivän ihmisistä ei ole nähnyt mitenkä ennen vanhaan käsipelillä jokainen kirje ja kortti leimattiin, asian hoitaa nykyään koneet ja automatiikka. Esillä oli myös vanhoja kirjoja joista työntekijät olivat hakeneet ne puuttuvat postinumerot. Näitten kirjojen jälkeen tulivat postinumeroluettelot ja nykyään ollaan netin maailmassa.
Myös vanhat kirjevaaat herättivät mielenkiintoa, tämän päiväisiä digitaalisia vaakoja ei ollut näytillä mutta mustanpuhuva 500 gr:n paino oli tuomassa vanhoja hyviä aikoja mieleen. Myös nahkaiset postinkantajien olkalaukut toivat monille paljon muistoja, kunpa tämäkin laukkku voisi kertoa ne kilometrit ja taipaleet joissa se on ollut mukana.

Postimuseon lisäksi oli myös nähtävillä myös ensipäiväleimauksia ja postikortteja 70-luvulta alkaen, Marjatta Heiskala kerää niitä josssain määrin edelleenkin. Samassa yhteydessä oli Jouko Heiskalan tulitikkuaskien etikettejä joita Jouko on kerännyt pikkupojasta alkaen. Nämä etiket olivat hyvn mielenkiintoisia ja niistä saattoi löytää monia tuttuja asioita menneiltä vuosilta.


Mikko Isotalo piti museon ajatusta hyvin hienona, vanhana postintyöntekijänä hänen mieltään lämmitti kun joku tallentaa vanhoja asioita. ”Postihan on lähes 400 v vanha ”firma”, jonka taipaleeseen mahtuu monenmoista, nythän jälleen Posti muuttaa takaisin Postiksi Itella-seikkailujen jälkeen”.Hyvin aikaansa seuraavana Mikko totesi että hän pelkää tulevaisuuden huonoja näköaloja, henkilökunta joutuu entistä kovemmalle ja työpaikkojen pysyvyys on heikoissa kantimissa. Haja-asutusaleilla postin merkitys on yllättävän iso, päivän ainoa kontakti ulkopuolisten kanssa voi olla se kun postinjakaja käy, henkilökohtainen palvelu olisi tärkeää huomata, korostaa Mikko.


Anne Vienola piti museota myös hienona kokemuksena, täällä näkee miten asiat ovat ennen olleet. Hänen 20-vuotisen postiuran aikaan mahtuu myös paljon eri vaiheita ja tapahtumia, hienoa että joku jaksaa kerätä talteen tällaisia monia muistoja herättiviä esineitä. Maritta Matikainen katseli puolestaan museon tavaroita ihaillen mutta samalla myös hieman haikeilla mielin. Hänelläkin on pitkä ura postin työntekijänä ja hän tietää työn alati kasvavan vaativuuden, kova urakka Niinalla takana kerätessä tämän kaltaisia ”helmiä” kiittelee Maritta.


Ritva Kujanpää kävi myös katsomassa museon aarteita. Hänellä on takanaan pitkä, 40-vuotinen ura postin palveluksessa ja Ritva kertoi että eniten hän jäi kaipaamaan työyhteisön hyvää, kannustavaa henkeä, nykyään hän on jo päässyt hyvin irti työkuvioista mutta vieläkin edelleen pidetään yhteyttä vanhojen työkavereiden kanssa
Käytöstä poistettuun kirjelaatikkoon Niinalla oli myös avain tallessa ja siitä tulikin idea, että kaverit kirjottaisivat postia ”museon pitäjälle”, tällä kertaa ilman postimerkkiä. Toive toteutuikin ja iltahämärissä posteljooni hiippaili lukkolaatikolle ja jännityksellä avasi sen. ” Hienoa saada oikeaa postia! Kiitos kaikille korteista ja kirjeistä” toivotteli Niina, ”Postia on ihana saada ja ne jäävät pysyviksi muistoiksi”.

Birdlifen joutsenlaskenta 25-26.10

Laulujoutsen on birdlifen vuoden lintu ja miksi ei olisi, sehän on kaikkien Suomalaisten kansallislintu!
Cygnus cygnus, laulujoutsen on joutsenten sukuun kuuluva suuri, valkea sorsalintu. Se on leimallisesti pohjoisen lintu, joka kylläkin on nykyään jo levinnyt etelä-Suomeenkin asti. ! 1940 luvulla joutsenia oli vain pari kymmentä paria ja Muonion eläinlääkäri, kirjailija Yrjö Kokko kirjoitti kirjat "Laulujoutsen-Ultima Thulen Lintu" ja "Ne tulevat takaisin" sai suomalaisten sydämet heltymään ja lajin kanta rupesi kiitettävästi nousemaan, Vuonna 2011 joutsenia arvioitiin pesivänä olevan 5000-7000 paria. Aika hieno nousu!!
Laulujoutsenet syövät pääasiassa kasvisravintoa, jota ne repivät pitkän kaulansa ja vahvan nokkansa avulla. Ne käyttävät ravinnokseen myös pieniä selkärangattomia.
Joutsenparit pariutuvat jo nuorena ja solmivat elinikäisen liiton. Jos toinen parista kuolee niin saattaa toinen pariutua uudelleen. Pesän pari rakentaa pienelle luodolle tai matalikolle. Sukukypsiksi laulujoutsenet tulevat n. 4-5-vuotiaina.
Laulujoutsenen pituus on 140-160 cm, sen siipien kärkiväli on 205-235 cm. Sukupuolet ovat samanvärisiä, mutta koiras on naarasta suurempi.

Laulujoutsenen laulu on kuin vaskipuhaltimen tai ison urkupillin ääni, syvä töötötys. Laulujoutsenen lentäessä ei kuulu samanlaista voimakasta viuhuvaa ääntä kuin kyhmyjoutsenella.
Nuori joutsen on harmahtava, se muuttuu valkoiseksi toisena elinsyksynään.

Kyhmyjoutsen

Laujoutsenen voi sekoittaa kyhmyjoutseneen ja pikkujoutseneen. Laulujoutsenen ja kyhmyjoutsenen erottaa kaulan muodosta ja nokan värityksestä. Laulujoutsenen kaula muistuttaa ylösalaisin olevaa   J-kirjainta eikä S-kirjainta kuten kyhmyjoutsenella. Pikkujoutsen on selvästi laulujoutsenta pienempi, lisäksi sillä on vähemmän keltaista nokassa kuin laulujoutsenella.

Joutsenet muuttavat loka-maraskuussa Etelä-Ruotsiin, Tanskan salmiin ja Pohjanmeren ympäristöön, Osa voi jäädä sulana pysyviin vesiin Suomeenkin. Kevätmuutto ajoittuu maalis-huhtikuuhun. Joutsenta pidetään yhtenä varhaisimmista kevätmuuttajista.

Vanhin Suomessa rengastettu laulujoutsen on ollut 16 v ja 8 kk, Euroopan vanhin oli 26 v ja 6 kuukautta vanha Tanskassa rengastettu joutsen.

Pikkujoutsen laulujoutsenten keskellä

Birdlifen joutsen laskenta on valtakunnallisesti 25-26.10. Pilyn toimialueella ilmoitettiin havaintoja yli 6500 joutsenesta, luku ei vielä ole kovin tarkka mutta hyvin suuntaa antava. Valtakunnallisesti löytyi havaintoja yli 3 300 kpl. Näiden yhteissummana laskettiin joutsenten määräksi 53 000. Birdlife arvioi että Suomen syyskanta, pesineet joutsenet+poikaset, pesimättömät+läpimuuttava kanta olisi jopa 70 000. Huima määrä tietäen että 50 v sitten parimäärä oli 15.

Elämää ruokinnalla

Hömötintti evästä suussa

Sinitiainen

Aloitin tämän vuotisen ruokinnan pitämisen 13.10. Heti on ollut kova vilske, tiaisista tali (max 15), joitakin sini (5) yllättävän vähän!, hienosti hömöjä, parhaimmillaan 5 kaveria, yksinäinen kuusitintti käy aina silloin tällöin. Töyhtötinttiä en ole vielä tälle vuodelle saanut ruokinnalle vaikka olen sen kuullut moneen kertaan ruokinnan takaisessa metsikössä. Samoin pyrstötiaiset loistavat poissaolollaan, ainuttakaan pyrstötiaista en koskaan vielä saanut ruokinnan eväistä nauttimaan. Pikkuvarpuset ovat nyt vasta löytäneet ruokinnan antimet, olen nähnyt kerrallaan 5 yksilöä mutta lähipensaista on kuulunut sellainen tsirputus että siellä vaanii aika armada, en ole vaan vielä yhyttänyt isompaa määrää näitä varpusen korvaavia "pikkuserkkuja".

Tikoille olen hommannut läskinpalat puunkylkiin, vuorasin ne kuitenkin kanaverkolla jotta ei ahneet harakat veisi koko pottia vain itselleen. Samoilla apajilla käy närhet ja naakat, joskus olen nähnyt tiaisia hakemassa vähän vahvempaa evästä itselleen.
Tikoista on käpytikka melkein päivittäinen vieras mutta eipä ole vielä muita tikkoja näkynyt. Harmaapäätikka kävi joitakin vuosia sitten ja tänä vuona oli pihan haapapuussa pikkutikka kyläilemässä.

Viherpeippoja on tänä vuonna ollut vasta 5 todettua vaikka muualla pihan puissa niitä on käynyt isompia määriä. Järripeippoja näin tänään kolme värikästä lintua, kylläkin ruokinnan yläpuolella olevassa pihlajassa evästämässä marjoja. Harmi kun en saanut niistä kuvia, arkoja lintuja kun ovat. Peippoja ei ainakaan vielä ole ilmaantunut.
Rastaat ovat aika kiitettävästi plokanneet marjoja pihlajista. Tämän vuotinen marjasato on kuitenkin niin runsas että niistä riittää syömistä varmaan lähelle joulua! Räkättejä on ollut 10-20 parvi ahmimassa marjoja, seassa oli eräänä päivänä 5 punakylkirastasta. Mustarastaan ääntä kuulee aina joskus, hyvässä lykyssä vilahtamalla voi nähdä mustan "haamun" lentävän omaa suoraa lentoaan.

Orava ryöstöretkellä

Oravat ovat aika kiusallisia linturuokinnan vieraita, ne kun syövät auringonkukansiemeniä oikein urakalla eikä samaan aikaan ole muilla asiaa tulla ruokailemaan. Meidän Heta-koira on kyllä erikoistunut haukkumaan oravia ja koiruus haukkuukin puussa olevaa kävynpurijaa odottaen suu auki sitä putoavaksi suoraan suuhun. Tähän asti se ei vielä ole saanut yhtään saalikseen.

Punatulkkuja ei ole käynyt paljoakaan vierailulla ruokinnallani. Ehkä niillä on jonkinlainen vaellus tai sitten ne eivät ole vielä löytäneet tarjottaviani. Samoin on keltasirkkujen kanssa, pihassa pyörii parinkymmenen parvi mutta koska ei ole kauran siemeniä niin ne eivät tule suoraan ruokinnalle, taidan mennä ostamaan tutusta paikasta taas keltasirkuille apetta. Niistä siemenistä voivat kyllä nauttia muutkin siivekkäät.

Tässä oli lyhyt katsaus ruokinnan tämän hetken tapahtumiin, talven mittaan tulette saamaan sitten tarinoita muista tapahtumista.

Pähkinänakkeli Helgellä, Nokialla

Ei merta edemmäs kalaan viestitti Helge tänään kun oli saanut hienon ja kaukaisen vieraan ruokinnalleen. Pähkinänakkeli tuli monen vuoden jälkeen (taas) vierailulle Helgen tontille ruokinnalle.

Laitoin pari päivää sitten viestin Helgelle että Nokialla oli nähty pähkinänakkeli, hän ei tarttunut syöttiin vaan ajatteli että kyllä se tulee jos on tullakseen.
Tänään 17.10. se tuli. Helge oli nähnyt takapihan ruokinnalla liikettä, tiaisten lisäksi siellä oli joku muukin lintu joka tuli alaspäin puunrunkoa. Helge totesi etiäisensä täyttyneen, pähkinänakkeli oli tiaisten joukossa mukana. Hieman myöhemmin Helge oli lähtenyt hätistämään oravaa pois auringonkukansiementen kimpusta. Hän seisoi ruokinta-automaatin vieressä kun havaitsi linnun lentävän vauhdilla kohti, seurauksena oli se että nakkeli melkein istahti Helgen olkapäälle! Lintu lensi automaatille ja oli parhaimmillaan puolen metrin päässä Helgestä. Kameraa ei tietenkään ollut mukana siinä vaiheessa, myöhemmin kyllä kuten jutun kuvista voitte huomata.

Helgen mukaan lintu oli hyvin liukas liikkeissään, vaikea kuvattava. Hyviä tunnistuskuvia Helge oli kuitenkin saanut, näitä kuvia voisi laittaa vaikka mihinkä tahansa julkaisuun.

Helgen ruokinnalla tuntuu myös vierailevan minulla (vielä) harvemmin  käyviä lintuvieraita kun hän kirjoitti että töytötiainen monen vuoden jälkeen oli vieraillut maistelemassa hänen tarjoamia antimiaan. Kyllä tässä nousee lievä kateus, mikä on itsellä pielessä?!
Ei saa haudata päätään pensaaseen, kyllä se nakkeli vielä tulee Lavajärvellekin. Näiden tirppojen kanssa touhuaminen on siitä hauskaa ja arvaamatonta, että ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.
Onnittelut Helgelle hyvästä ja hienosta havainnosta, kuten puhelinkeskustelussamme selvisi niin ei Helge ole bongari, hän antaa lintujen tulla luokseen!

Tilhiä, pihlajanmarjoja

Taas on yksi päivä plakkarissa, hyvä päivä takana. Päivän päätti hieno sauna, hyvät löylyt kotisaunassa, voiko enempää vaatia.  No voihan toki, pari leveäpyrstökihua kaartelisi paeten merikotkaa ja kaikki tapahtuisi aivan talomme päällä. Tai sitten piharuokinnalla olisi joku hieno ja tarpeeksi hyvillä tuntomerkeillä varustettu hyvin harvinainen lintu joka saisi valtakunnan kaikki bongarit liikkeelle. Tällaisia toiveunia ja haaveita voi vaan olla lintumiehen unelmissa.
Minulle kelpasivat kyllä päivällä näkemäni 13 tilhen parvi joka ylitti pihamme lentäen E-suunntaan. Tilhi oli toivelistalla sillä en ole vielä tämän vuoden puolella havainnut yhtäkään tilheä, tiesin että kohta ne kyllä laskeutuvat pohjoisesta etelämmäksi koska täällä on tosi hyvä pihlajanmarjasato.
Tilhi oli tälle vuodelle tonttipinna nro 96.

Ruokinnalla on ollut aika kova vilske, pääasiassa tallareita joille näkyy kelpaavan hyvin auringonkukansiemenet ja ehkä ne ihran palat jotka hankin eilen, kylläkin tavoitteena oli saada hyvää einestä tikoille. Pääasia on että ravinto kelpaa!
Talitiaisten lisäksi on ollut aika vähän sinitiaisia, parhaana päivänä 4 yksilöä, liekö sintiaiset kaikki vaeltaneet etelämmäksi ? Hömötiaisia on ollut parhaimmillaan kolme (3), toki en ole aivan 100 % varma etteikö hömötiaisia olisi ollut enemmänkin sillä niin vinhaan tintit liikkuvat ja pyörivät ruokinnan puissa. Hömötiaisten ja eteläisen serkun viitatiaisen pienen pieni ero on ollut hyvä tarkastelun aihe, kun linnun ääntä ei kuulu sisätiloihin.

Hömötiainen, kuva netistä

Pikkuvarpusia on yhdellä kertaa nähty 3 kaveria, kylläkin ylilentävänä oli eräänä päivänä 4 yksilöä.
Muita siivekkäitä ovat olleet harakat (2) ja närhi (3) nauttien läskeistä ja myös siemenistä. Rastaat ovat vielä loistaneet poissaolollaan, vain yksi mustarastas oli selvästi vieraillut ruokinnan antimien kimpussa. Räkättirastaita on kyllä ollut ruokinnan yläpuolen pihlajassa, tänään näin neljän räksän maistelevan pihlajanmarjoja. mutta näitä lintuja ei voi suoraan merkitä ruokinnalla olleiksi, sillä meillä on pihlajia niin runsaasti ruokinnan lähipiirissä. Tämä rajanveto on veteen piirretty viiva joka elää aina tarpeen mukaan.

Pihlajanmarjoja on todella runsaasti, niiden tarjoama ravinto on hyvin tärkeä lisä luonnon eläimille, pääasiassa linnuille, ei nyt ihan heti tule mieleen muita eläimiä jotka popsisivat pihlajanmarjoja. Tein kuukauden päivät sitten pienen jutun pihlajanmarjoista paikallislehteen mutta se ei ainakaan vielä ole ylittänyt "uutiskynnystä".
Tässä jutussa kerron miten linnut syövät pihlajan kypsiä marjoja, levittävät sitten pihlajan siemeniä hyvin laajalle ja näin pihlaja saa uusia kasvupaikkoja. Yhdessä pihlajanmarjassa on pari kolme siementä joten isossa pihlajantertussa on monia uusia alkuja.

Kohti talvea mennään

On 13.10 armon vuonna 2014, sää on pilvinen, ei ihan sada mutta ei paljon muutakaan. Nyt on hyvää aikaa valmistautua tulevaan talveen. Olen kyhännyt uuden ruokinta-automaatin jonka laitoin tänään pelipaikalle, myös uuteen katokseen. Evääksi olen hakenut auringonkukansiemeniä, talipalloja ja rasvasiemenpalloja. Hyvin näkyy maittavan ainakin tallareille joita olen summannut yhteensä ainakin 8 eri yksilöä, yksinäinen sinitiainen pyöri tallareiden myötä ja myös koiras käpytikka kävi naputtelemassa talipalloja. Pari pikkuvarpusta oli myös talipalloilla.

Heta 

Tämä on vasta eka päivä ruokinnalla joten paljon uusia lintututtavuuksia on tiedossa lähipäivinä, kunhan saan täydennettyä ruokinnan tarjontaa läskillä ja kauransiemenillä.

Heta-koiramme, suomenlapinkoira narttu on nyt jo yli 10 v. Innokas tulemaan aina pihalle katsomaan mitä tapahtuu, kuka mahdollisesti tulee vieraisille. Heta on myös kova myyrien jahtaaja, välillä se tulee pellolta kotiin ja kuono ja tassut ovat aivan kuran peitossa, silloin koira tietää joutuvansa "jäähylle" eteiseen kunnes pesun jäljiltä on kuivanut. Retkikaverina Heta on mainio. Sieniä haettaessa on Heta aina mukana ja pyörii jossain lähimaastoissa, tulee kyllä vihellettäessä aina katsomaan että mikä on hätänä.

Puukiipijän pönttö

Olen tehnyt useita uusia pönttöjä, erikoispöntön puukiipijälle rakensin joltain lintusivustolta saamani ohjeen avulla ja nyt onkin hauska seurata tuleeko kaveri pesimään tarjoamaani asuntoon. En kuitenkaan pety jos ei nappa heti ensimmäisenä vuotena.  Puukiipijän ääntelyä olen kyllä kuullut useinkin, mutta on se niin arka pesimään noinkin lähellä kotipihapiiriä, matkaa on pöntölle n 40 metriä.

Pihan lehtien haravointia on saanut tehdä jo monena päivänä, vaimo ajoi ruohonleikkurilla joitakin päiviä sitten nurmikon ja samalla lehdet pieneksi silpuksi. Nyt saa talvikin tulla!

Kahlaajakoulusssa Hailuodossa

Antero (vas), Helge, Kari, Hannu ja Risto

Vietimme mukavat syyspäivät 20-28.9.2014 Hailuodon saarella. Tavoitteemme oli penkoa mitä lintuja voi havaita ja viettää jälleen hauskaa retkeä mukavalla porukalla. Meitä oli majoittuneena Hanskin mökillä viisi enemmän jo luontonautiskelijaa kuin bongaria, Antero, Helge, Hannu, Kari ja Risto. Retkestä muodostuikin ainakin meikäläiselle tosi lintukoulu kahlaajien maailmaan. Olihan parhaillaan syksyn kahlaajien muuttoaikaa. Toki muitakin lintuja nähtiin, kaikkiaan 100 eri lajia sekä yksi kihu sp, tämä lintu jäi tunnistamatta tarkemmin.
Ajoimme autolla näiden päivien aikana yhteensä n 1500 km, näistä neljättä sataa Hailuodon saaressa kun päivittäin kävimme eri paikoissa. Kari oli "chauffor" eli kuski, siitä hänelle erittäin nöyrä kiitos ja kumarrus.
Hailuoto on hyvin kahlaajaystävällistä merenrantaa, sillä tässä lähes neliön muotoisessa saaressa, läpimitaltaan n 30 km, on joka puolella erittäin otollista hiekkarantaa ja kosteikkoa, maastoa josta linnut löytävät hyvin evästä tankatakseen pitkää muuttomatkaa varten.

Menomatkalla kävimme tapaamassa yhtä Hämeenkyröläistä lintumiestä, nyttemin Oululaistunutta Jorma Pessaa joka oli rengastamassa Limingassa, Temmesjoen alueella. siellä näimme kaksi muuuttohaukkaa, ruskosuohaukan, ampuhaukan sekä pari hyvin myöhäistä räyskää.
Saavuttuamme Hailuodon lautalle alkoi kova staijaus ja lajien metsästys, olihan meillä taas kisa käynnissä keskenämme, siihen kisaan palaan jutun lopussa.

Potin satama oli ensimmäisiä paikkoja johon pysähdyimme
 pikkusirrit (2) olivat sen paikan "löytö", myös tyllejä (3) ja töyhtöhyyppä sekä paljon suokukkoja ja suosirrejä tuli merkittyä iltahuudossa.

21.9 tapasimme Juha Markkolan, lintugurun joka vietti (meidän onneksi!) vapaaviikkoaan töistänsä Hailuodossa ja samalla toimi meille tosi tärkeänä oppaana. Hän on Hanskin hyvä tuttu, jolle lintujen äänimaailma on avautunut hyvin ja hän pystyikin pienestä sirahduksesta määrittämään äänen aiheuttajan nopeasti.

Taigauunilintu

Päivän mukavin lintu oli taigauunilintu (2) jota saimme opiskella kun tämä pieni "hysy" oli aivan päällämme männyn oksilla. Sen ääni on selvästi erottuva läpitunkeva "tsyiist" joka varmasti herättää lintujen tarkkailijan huomion. Syksyhän on näille tyypillistä esiintymisaikaa kun näitä idän pieniä vihreitä tulee maahamme runsain joukoin.
Muita päivän mielenkiintoisia lajeja olivat kuikka, harmaasorsa (kymmeniä), pere, ampuhaukka, töyhtöhyyppä (n 10), mustaviklo, taivaanvuohi (kymmeniä), kivitasku, selkälokki, haarapääskyjä muutolla. Illan ohjelmassa oli  hyvä ruoka, josta vastasi Kari, Helgen letut, Hanskin savustamat ahvenet ja Riston lämmittämä sauna. Voiko mies vielä muuta vaatia!

22.9 valkeni jälleen ennen seitsemää, kovatuulinen päivä mutta aurinkoinen joten lisää rusketusta luvassa. Menimme Pökönnokalle, siellä oli n 500 joutsenta ja uivelo muiden sorsien lisäksi, kahlaajista näkyi tylli (4), tundrakurmitsa (8), kapustarinta (2), suokukko (useita), isosirri (2), mustaviklo ja suosirri (n 50), ykinäinen lehtokurppa lähti lentoon ja taivaanvuohia oli n 10. Kävimme myös kirkkosalmen tornilla josta löytyi meko (n10 p), sinisuohaukkoja (3), kanahaukkoja (4 p), ampuhaukka ja muuttohaukka eli pere (2) (falco peregrinus) Nyt oli lajimäärämme 83.

23.9. kiertelimme Rantakulma pelloilla, Ojakylän lahdella, Kutukarilla, Pöllässä ja  päivän saaliina oli lapasorsa (n 50), uivelo (24), kurkia löytyi tänään 320, naurulokki (120) ja jänkäkurppa. Paikallisoppaamme Juha sai tänään uuden nimen, varpuskonsultti, koska hän näytti "varman" varpuspaikan josta löytyi pikkuvarpunen ja varpunen samalta oksalta!

24.9 oli hylsypäivä, satoi just sen verta että emme paljon menneet ulkoilmaan, aamupäivällä jonkin verran kiertelimme lähipaikkoja saaden tälle päivällä vain 22 lajia, uutena retkilistalle pääsi alli. Helge sai lopultakin tahtonsa läpi ja me pelasimme marjapussia iltasaunan jälkeen. Päivän maittavin ruoka oli luotoravintolassa syöty yhdistetty lounas ja päivällinen jossa oli lohiseljankakeittoa joka vei kaikkien kielet mennessään!

25.9. päädyimme Hiideniemeen, joka oli Hailuodon pohjoispäässä. Siellä jutttelimme parin metsästäjän kanssa jotka kertoivat katsovansa usein Tiirasta missä on parhaat sorsaesiintymät, tämä tieto hieman hillitsi intoamme laittaa "kaikkia tietoja" tiiraan!
Hiideniemessä oli paljon kahlaajia, pulmussirri (9), tylli (2), suosirri (n 250). Yksinäinen kuikkakin lensi siellä, lapinharakka sekä parvi pyrstötiaisia.
Siirryimme Kirkkosalmelle jossa oli pere (2), ampuhaukka, uivelo ja jälleen pieni parvi pyrstötiaisia.
Potinlahdella uiskenteli iso parvi joutsenia (n 500) mustalintuja (3) ja silkkiuikkuja (4). Kahlaajia näkyi taivaanvuohia (9) ja punakuiri.
Sitten menimme Ojakylänlahdelle jossa oli reippaan kokoinen lautta lapasorsia (55)

Mustaotsalepinkäinen (kuva Antero Alho)

Saimme sinne hälytyksen Juhalta että hänellä on epävarma mustaotsalepinkäinen kiikarissa. Siis matkaan, olihan sitä n 1 km. Paikanpäällä Juha kertoi meille parhaat tuntomerkit ja näytti valokuvat jotka hän oli saanut linnusta. Epävarma mustaotsalepinkäinen oli tällä välin jo varmistunut aidoksi joten nyt olisi reissun ensimmäinen elis (elämänpinna, lajia en ole nähnyt Suomessa aikaisemmin) hakusessa. Hetken kierreltyämme pellolla näin osan porukastamme huitovan meitä sinnepäin ja sieltähän kuusenoksalta MUSTAOTSALEPINKÄINEN löytyi. Hieno havainto!

Kun tämän jälkeen lähdimme autolla kohti Rytijärveä lensi auton nokan editse hyvin iso jalohaukka. Olime päivän kuluessa nähneet jo monta kertaa muuttohaukan (pere) joten vertailukohtaa oli, tämä haukka oli isokoisempi. Linnun siivenlyönti oli pehmeämpi, tämä ei lyönyt koko siivellä. Tuntomerkit viittasivat jalohaukkojen kuninkaaseen, tunturihaukkaan (falco rusticolus). Saimme tämän linnun vielä toisenkin kerran näköpiiriimme kun lähdimme nopeasti linnun katoamissuuntaan tietäen mahdollisuutemme olevan hyvin vähäiset. Mutta lintujen jumala oli kuunnellut toiveitamme sillä näimme kyyhkysparven jota jahtasi joku ja se joku oli tämä samainen haukka joka nyt varmistui TUNTURIHAUKAKSI. Päivän toinen elis puoleen tuntiin! Tämä oli tällaiselle tavalliselle tallaajalle melkoinen potku!
Iltatoimet sujuivat tuttuun tapaan, mitä nyt meikäpoika leijui ajatuksissaan jossain muualla. Ei tällaista päivää tule ihan kohta eteen. Retken lajilistalla oli nyt 93 lajia.

26.9. oli aivan normaali retkeilyilma, kävimme Itänenässä (jänkäkurppa) sekä Pöllässä (kulorastas, naurulokki 109!). Kaarannokassa näimme uiveloita ison parven (n 60), lapasorsia (n 40), töyhtöhyyppiä myös iso parvi (24) ja yksinäinen valkoviklo lenteli rannalla. Pökönnokassa oli yksi jänkäkurppa, kuovisirri ja kolme punakuiria. Päivän erikoisin havainto oli nähdä merikotka lekuttelemassa aivan merenpinnan yläpuolella, hetken seurattuamme tapahtumaa meille selvisi että meko saalisti pinnan alta jotain. Hetken  kuluttua meko onnistui nappaamaan sen saaliin joka oli telkkä. Jälleen hieno luontoelämys jonka muista varmaan aika pitkään.

27.9. viimeinen kokonainen päivä päätettiin viettää Keskiniemessä joka sijaitsee Hailuodon pohjoisosassa. Kävelimme varmaan 3,5 km upottavalla rantahiekalla ja tuulen tuivertaessa yli 10 m/s.
Mutta niinhän se on että nähdäkseen jotain on tehtävä työtä, vaikka ei mitään maata mullistavaa niin meikäläisille sisämaan eläjille oli päivän kahlaajien muuttotouhu aika elämys. Hiekkarannalla löytyi aina vaan toinen parvi toisensa perään, summasimme saldoksi n 900 suosirriä, pulmussirrejä (50), kuovisirrejä (2), punakuireja (4), mustavikloja (2), suokukkoja (30), taivaanvuohi sekä yksinäinen riskilä löytyi aaltojen seasta sekä yksi sepelhanhiparvi (12) joka ei ole aivan tavallinen näky Juhan mukaan Hailuodossa.
Iltahuudossa summasimme retken lajimääräksi tasan 100 sisältäen kihu sp:n

28.9 paluupäivä "sivistykseen". Lauttamatkalla emme nähneet mitään uusia lajeja joten keskinäisen lintukisamme voitti Antero kolmen pisteen erolla allekirjoittaneeseen. Palkinto "Äimän käki" -kirja oli löytänyt omistajansa.