Vuosi lopetettiin laskennalla

Se on lusittu nyt tämäkin vuosi, mikähän olisi se yksi tapahtuma joka jäisi eloon tästä vuodesta. Ehkä lintutintamalla on tämä piekanan jääminen talvehtimaan näille seuduille. Teimme tänään Lavajärven laskennan ja lähdin siihen koitokseen mukaan kaiken uhallakin, kestin aika hyvin aina 6 km asti jolloin täytyi viheltää peli poikki, jaksa loppui kuin seinään olisi juossut. Hyvä kun pääsi ainakin tuon verran, täytyy olla ylpeä tästäkin vähästä!

Meko Karin kuvaamana

Meillä oli reissun aloitus järven länsipäästä Isokivijärveltä, jonne menin autokyydillä vaimoni heittämänä. Heti alle puolikilometriä Karilta lähdettyämme saimme hyvän lajin kun parvi pyrstötiaisia (12 yks) oli reitillä. Hyvä aloitus ja se antoi hyvää virtaa alkukilometreille.

Normaalit tiaiset tulivat merkittyä ennen ensimmäistä kahvittelupaikkaa, Lavajoen siltaa. Jännitimme olisiko koskikara paikalla, eihän tämä veikeä talvivieraamme suvainnut ilmaantua vaan saimme juoda kahvimme aivan rauhassa. Lähdön hetkellä yksi pieni lintu tuli aivan vierestämme, nopeasti määritimme lajin, joko urpiainen tai vihervarpunen. Spinari pysähtyi onneksemme lähipensaisiin ja saime hyvän lajin laskentaamme.

Silmiinpistävää oli lintujen liikkumattomuus, mitään isompaa parvea emme nähneet koko päivänä vaan lajien määrä kertyi yksittäisistä linnuista. Saimme kasaan vain 152 lintuyksilöä koko päivän saldona. Reissun valtalajina oli talitiainen 45 yksilöllä, hopeaa otti serkku sininen, 31 yksilöllä. Pronssitila jaettiin kahden lajin kesken, harakka (24 yks) ja yllättävä laji eli pyrstötiainen samoin 24 yksilöllä. Muiden määrät jäivät hyvin pieniksi. Lajilistaamme saimme kaikkiaan 17 eri talvilintua, jotka viettävät näillä seuduin talveaan.

Piekana Kari Isokivijärven kuvaamana

Ehkä kaikista miellyttävin laji on piekana, joka talvehtii tuolla "Laurilan aukealla" hyvien myyrien vuoksi, niitä on nähty sen nappaavan aika usein. Toinen samalla aukealla talvehtiva lintu on isolepinkäinen, joka myös tänään saatiin plakkariin. Sitten samalta aukealta havaittiin ensimmäisen kerran merikotka joka katosi pian jonnekin. Kari jatkessaan laskentaa tästä meiltä kohti järven länsipäätä kertoi nähneensä todennäköisesti saman yksilön Päivölän aukealla eli merkitsimme tästä yksilön kierteleväksi.

Tässähän tätä päivän saldoa oli, kirjoitin sen talteen heti reissun jälkeen kun vielä muistaa kaikki yksityiskohdat. Itselleni tämä reissu oli yhden urakoinnin päätemerkki, en enää pysty tekemään pitkiä kävelyreissuja vaan on tyydyttävä sellaisiin alle kymmenen kilometrin etäisyydellä oleviin paikkoihin
toki sitten jos retkestä voisi tehdä osan autolla, potkukelkalla tai sitten jollakin muulla tavoin niin sitten olen valmis lähtemään. Kun mieli tekisi mutta kun kroppa kertoo ihan muuta. Tai sitten jos aloittaisi jonkun kuntoilukuurin. Kaikkea nämä vuodet saavat aikaan.

Joulun taikaa

Hyvää joulua teille kaikille!

Nyt on joulu ohitse, taikka aattopäivä on ohi ja nyt mennään joulupäivää. Saimme koiruudestamme hyvät joulukuvat kun saimme "hänet" rauhoittumaan hetkeksi kaiken tohinan keskellä. Meillä oli "jouluvieraita", oli tyttäremme Opri ja poikamme Valtteri sekä hänen Oonansa jolla oli vielä Haiku-koira. Sitten meillä oli lähisukua vieraisilla tästä läheltä. oli oikein hauskaa kun vieraita oli viettämässä yhdessä joulun aikaa luonamme.

Varsinainen luontotarkkailu jäi tällä kertaa vain vilauksen omaiseen katseluun kesäistä ruokintaa, vesisade sävytti tämän päiväistä elämää joten eipä siellä ollut paljon normaaleja tinttejä kummempia. Tämä joulu tullaan muistamaan hyvin mustana jouluna, jolloin ei nähty lunta. Ei edes pakkanen paukkunut, se on toisaalta hyvä näin puulämmittäjän näkövinkkelistä katsottuna. Olen kyllä kerännyt jo kodin läheltä uutta puuta tulevia lämmityskausia silmälläpitäen. Vaikka näiden puiden koko ei päätä huimaa, saa niillä ainakin saunan hyvin lämpimäksi.

Olen muuten jo katsellut mistä kävisi hakkaamaan isompia puita kun tästä taas arki koittaa. Puulämmittäjän arkeen kuuluu ainainen huoli tulevista lämmityskausista. Tämän vuoden puut ovat jo liiterissä ja odottavat innokkaana pääsyään pannuun. Ensi vuoden puut ovat vielä hakusessa mutta eiköhän nekin jo kohta ole tiedossa. Ainakin tämä talvi näyttää nyt hyvältä, puuta jää vielä varastoon tulevaksi kaudeksi. Kyllä osaa olla ihminen pienestä iloinen!

Joulu 2015 toi tullessaan meille hyvät "vieraat", joiden seurasta olemme saaneet nauttia. Vaikka vieraat ovatkin vanhoja tuttuja niin aina se lämmittää mieltä, saa hyvän joulumielen aikaiseksi.
Uskon että myös Heta-koiramme on ollut tyytyväinen sillä niin iloisena se lähtee mukaan, mentiinpä sitten kävelylenkille tai sitten autokyydillä jonnekin lähelle. Täytynee vielä kaivaa kätköistä Hetalle joku pieni lahja näin joulun jälkeen. Hän on ollut niin hienosti, vaikka ennen joulua saimme imuroida koiran karvoja vähän joka puolelta taloa. Kyllä maailmaan karvoja mahtuu.

Sain lahjaksi kasan kirjoja, useimmat olivat jotain jännäreitä joiden seurassa vietän aikaani ainakin ennen nukahtamista. Mahtui mukaan myös tämän harrastukseni tuomaa satoa, Mauri Leivon kirja joka kertoo lintulaudan elämästä. Aloitin kirjan heti tänään ja se tuntuu aika mielenkiintoiselta, vaikka se ei nyt tarjoa kovin paljon uutta tietoa näistä siivekkäistä joita saamme vieraiksemme kotiruokinnalle, mutta kertaus on opintojen äiti ja aina saa lukea jostain hienosta piirteestä jota ei ole vielä tajunnut. Sitten tämä kirja kertoo hyvin tarkasti ja kattavasti perustiedot talvilinnuistamme. Miten voi selvitä yli -40 asteen pakkasesta kymmengrammaisena lintuna? Mauri Leivon kirja avaa ainakin meikäläisen silmät taas uudella tavalla.

Hyvää joulun jälkeistä aikaa itsekullekin säädylle!

Hups, minnekä se hattu tipahti!

Vain pari yötä Jouluuun !

Taas on kulunut vuoden päivät, on talvipäivänseisaus ja pimeä on vallannut valoisan. Onneksi meidän korkeudella ei ole kaamosaikaa sillä tässäkin pimeän ajan viettämisessä on kestämistä. Ei saa valittaa, se on hyvä että meillä on neljä vuodenaikaa ja erilainen päivänpituus. Meillä ei aika tule pitkäksi vaan aina on erilaista vaikka se joskus tuntuukin aivan samanlaiselta taapertamiselta. Nyt on kuitenkin tämän vuotinen pimein aika ja sen huomaa.

Lunta ei ole valaisemassa eikä peittämässä kaikkea syksyn ankeutta ja märkyyttä. Aina kun on satanut ne pari kertaa lunta ja maa peittynyt valkoiseen on ihmisten mieli paljon pirteämpi ja kummasti ote elämään on paljon riuskempi. Suomalainen luonne on tottunut lumeen ja pakkaseen. Sitä ainakin tuntee saavansa itsestä enemmän irti. Mielestäni Suomen luonto kaipaa sitä paljon odotettua lunta.

Pelto meidän vieressä on aika syksyisen näköinen

Kotipihan nurmikko vihertää ja on aivan kuin keväällä. Vielä puuttuu se että nurmen keskeltä nousisi joku kukka. Ei minulla ole mitään kukkia vastaan, päinvastoin nautin niiden väriloistosta ja hienoista hajuista. Tällä hetkellä ei se vaan sovi pirtaan että päivänkakkarat kukkisivat. Kyllä se lumi vielä sieltä sataa ja peittää maankamaran. Pakkanen vielä kiristyy ja talvi valtaa maisemat. Onhan sen talven jo aikakin tulla.

Lintujen talviruokinta on meneillään, omalla ruokinnalla käyvät talitiaiset, sinitiaiset, pikkuvarpuset, keltasirkut, harakat, naakat, käpytikka, viherpeippo aina silloin tällöin samoin kuin närhi. Siinähän ovat ne talvilinnut jotka ovat meidän ruokinnan vakivierata. Ruokaa kuluu aika kiitettävään tahtiin, laitoin tänään uudet läskinpalat tikoille, mutta taitavat naakat ja harakat ehtiä ahneempina ensimmäisinä. Talipallojen roikkumistelineeseen tein lisäyksen joten nyt on apetta tikoillekin, tulkaa vaan vierailulle! Olen valmistautunut siihen että se vaseti (valkoselkätikka) tulee käymään. On jo aika taikka sitten tikoista pienin pikkutikkakin kyllä käy tai sitten harmaapäätikka. Onhan näitä vaihtoehtoja. Pääasia on se että Suomen monipuolinen linnusto saa turvaa ja tukea tänä pimeimpänä aikana, kyllä se valoisa valtaa jälleen.

Mitä tehdä?

Partasen Harrin tekemä lehtopöllön pönttö

Joulukuu tulee vääjäämättä, nyt mennään puoltaväliä ja maa on nippa nappa valkoinen, ainakin vielä vähän aikaa! Tämä aika on lintutyhjiön aikaa, mitä tehdä kun "vain" tavalliset linnut ovat ilonamme? Seuraavassa pientä vinkkiä arkipäiväiseen puuhasteluun.

Aina voi värkätä linnunpönttöjä, tehdä lintulautoja, pitää yllä linnuille ruokintaa. Lintupönttöjen teko-ohjeet löytyvät esim googlettamalla kyseistä asiaa tai sitten menemällä lintuyhdistysten sivuille tai sitten birdlife-sivulle. Näistä paikoista löytyvät ainakin ohjeet joko pienten lintujen pöntöille tai sitten hieman isompienkin kavereiden asumiseen.

En puhu enempää pönttöjen tekemisestä, ainoastaan sen verran voin sanoa että pönttöjen kanssa saa aikansa hyvin kulumaan ja siinä huomaa kättensä työn tuloksen.
Samoin on lintulautojen kohdalla, ei niissä ole mitään yhtä ja ainoaa mallia joka vain sopisi tinteille tai keltasirkuille. Kaikille talvilinnuille käy juuri sellainen malli joka syntyy juuri sinun mielikuvissasi lintulaudaksi. Ruokinnan ravinto on tärkeää että se ei ole esimerkiksi mitään pilaantunutta ruokaa eikä suolaista. Kaikki käy oikein hyvin, esim leivänkannikat, makkaran siivut.

Jos on kaukaa viisas ja sattuu olemaan hyvä marjavuosi niin näitä pihlajanmarjoja voi sitten laittaa talteen ja käyttää talvipakkasilla. Niistä pitävät erityisesti rastaat ja tilhet.

Yleisin asia mitä ihmisillä on laittaa sinne ruokinnalle ovat erilaiset siemenet, kauransiemenet ovat oivaa herkkua keltasirkuille, ainakin itse olen aina saanut isot parvet keltasirkkuja tulemaan tyhjentämään itsetekemääni ruokinta-automaattia. Varma keino on saada tiaisia ruokinnan iloksi ovat auringonkukan siemenet, ne kelpaavat myös muillekin pienille ja hieman isommillekin siivekkäille. Niiden avulla olen saanut myös metsän oravat jokapäiväisiksi vierailijoiksi. Meillä on "pahimmillaan" ollut viisi kävynpurijaa. Niistä on kyllä kieltämättä hieman kulunkiakin kun ne tuppaavat syömään ruokinnan auringonkukan siemenistä aivan tyhjäksi. Olen pienessä mielessäni pohtinut että täytyyhän niidenkin elää ja olen tyytynyt vain katseella seuraamaan näiden hauskojen otuksien vierailuja. Jos ne nyt syövät minut aivan "tyhjätaskuksi" niin en sille mitään voi.

Valkoselkätikka naaras Parikkalassa, kuva Harri Partanen

Pähkinänakkeli Nokialta kuva Helge Hakala

Läskin palat puun kylkiin niin saat tikkoja vierailuille, itse olen kyllä saanut useita harakoita parhaimmillaan 12 yksilöä ja närhiä 2 kpl. Sitten uutena vierailijana on tullut naakka joita on käynyt vähintäin 5 parvi. Läskin tulee olla suolatonta! Parhaimmillaan voisi saada jopa valkoselkätikan käpytikkojen seuraksi! Itsellä on kova pyrkimys saada vaseti tonttipinnaksi! Läskinpaloja saa ostaa joko elintarvikekaupoista tai sitten esim. Hämeenkyrössä löytyy Palviportti jossa näitä myydään.

Ruokintapaikka tulisi pitää "puhtaana" koska niiden jätösten seurana voi tiensä löytää meidän kotihiiretkin ja myyrät eikä se olisi kovin suositeltavaa. Nämä kaverit pyrkivät aina näin talven tullen hakeutumaan asuntoihin sisälle ja jos ruokintasi on liian lähellä taloasi niin arvaathan sen miten siinä sitten käy

Harrin ruokinnalta mustarastaita 

Piekana lähellä

Olen jo useana päivänä voinut lukea tiira-palvelusta että meiltä alle kilometrin päässä olevalla peltoaukealla on majaillut lapin lintu, piekana. Lavajärveläinen Oiva Mäenpää on sen havainnut ja ilmoitellut tiiraan. Hän on myös lähettänyt minulle sähköpostin avulla viestejä ja tekstiviestejä linnusta.

Minulta puuttuu (vielä) piekana tonttipinnoista, en ole lintua onnistunut näkemään muuttoaikaan, piekana pesii lapissa ja on hyvin harvinainen lintu pesimäaikaan täällä Pirkanmaalla, joskus se on pesinyt Hämeenkyrössä, vuotta en nyt muista mutta siitä on jo joitakin vuosia. Piekanan latinankielinen nimi on buteo lagopus. Haukalla on hyvänä tuntomerkkinä valkoinen yläperä joka näkyy sen kaarrellessa. Tällä yksilöllä on Oivan mukaan aivan valkoinen pää. Lintu viettää päiviänsä kuusikon suojissa tehden aina välillä syoksyjä ravinnon perään. Myös varikset ovat sille aika usein kiusana. Siivillä on myös tummat läikät alapinnalla.

Piekana kuvattu Ruotsissa Ljungrenin toimesta

Lintu pesii tunturien ja metsien kalliojyrkänteillä, tundralla myös kurujen seinämillä. Sen ravintoon kuuluu lähinnä myyrät ja sopulit. Piekana on ns lyhyen matkan muuttaja joka talvehtii Fennosskandian itäosissa ja Keski-Euroopassa. Haukkaa nähdään tavallisesti vain muuttoaikaan huhtikuussa. Muistelin tuossa Hämeenkyrön vanhoja aikoja, jolloin olimme aika usein Ikaalisten Vatulan harjulla aloittelemassa lintumiesuraamme, silloin näimme useita piekanoja keväisin kaartelevan ja lentävän pohjoisen pesimäseuduilleen. Kyllä piekanaa nähdään vieläkin joka kevät ja syksy. Kuitenkin niiden määrä on ainakin meikäläisellä vähentyneet, onko syynä lintujen väheneminen vai sitten oman aktiivisuuden hiipuminen.

Piekana olisi laji nro 140 tonttipinnoissa ja siksi olen yrittänyt usein tässä muutamana päivänä kurkkia tuonne Laurilan peltojen suuntaan jos saisi linnun havaituksi. Yrittänyttä ei laiteta ja laji tulee vastaan sitten kun on sen aika.

Marraskisa on ohi

Marraskuun iloksi luotu kisa marraskuussa havaituista linnuista kotikunnassa. Kisaan otti osaa parisenkymmentä "bongaria" ympäri Suomen, Pohjoisosaa Suomesta edustivat Jorma Pessa ja Toni Eskelin Oulusta ja Juha Markkola Hailuodosta. Yksi ryhmä löytyi itäisestä Suomesta Parikkalasta kolme veljeä Partasen Harri, Aallon Janne, Kiljusen Jari sekä Kontiokorven Jari Pyhäselältä. Yksi edustaja oli pääkaupungista, Laurinsalon Tommi ja sitten meitä Pirkanmaalaisia olikin loput, Alhon Antero (Yvi), Kiasen Hannu (Tre), Koskisen Hannu (Yvi), Järvisen Hannu (Hkyrö), Uiton Jari (Hkyrö), Isokivijärven Kari (Hkyrö), Hakalan Helge (Nokia), Hakalan Kari (Hkyrö), Miika Jämsä (Yvi), Timo Palomäki (Hkyrö) ja allekirjoittanut myös Hämeenkyröstä.

Kisan tavoitteena oli täyttää se tyhjiö hyvillä havainnoilla ja samalla saada aimo annos lintutietoa missä mennään, Samalla saimme itsellemme pienen motivaatioruiskeen kiertää tuolla syksyisessä ja märässä maastossa. Näin uskoakseni tapahtuikin ainakin päätellen havainnoista joita olen nyt saanut veljiltä. Tällä hetkellä on havaittu 108 lajia näin marraskuussa, määrä on tosi kova.

Harrin tilhi

Tässä on joitakin hajahavaintoja eri listoista, Itä-Suomessa oli kuukkeli aivan arkipäiväinen tuttavuus, Pohjois-Suomalaisille taas oli tuttu lapintiainen, meille Pitkanmaalaisille oli metso tuttu laji. Kisan "voitti" Pessan Jorma 69:llä lajilla, Aallon Janne otti hopeaa tuloksella 65. Pronssitilan kohtaloksi tuli  olla jaettu sija sillä Partasen Harri ja Juha Markkola jakoivat sen tasatuloksella 60. Palomäen Timon kiertely toi yhden lajin vähemmän, harmittava neljäs tila. Tästä eteenpäin löytyy veljiä aika tiuhaan. Kaikki kuitenkin saavat olla ylpeitä kun selvisivät tästä rospuuttoajan koitoksesta, paitsi tietenkin meikäläinen joka huilasi viikon sairaalassa puolessa välissä marraskuuta.

Vaseti ala Harri Partanen

Yllättävän paljon eri lajeja nähtiin vesiäisiä, siellä oli jopa harmaasorsa, tavi, lapasorsa, härkälintu vain joitakin mainitakseni, tiaiset tulivat kaikki viitatiaista lukuunottamatta, rastaat olivat kaikki sepelrastasta lukuunottamatta, hysyistä löytyi tiltaltti ja hippiäinen. Haukoista molemmat buteot mutta ei suohaukkoja, ampuhaukka oli mutta ei muita falcoja. Haikaroista ardea löytyi aika kattavasti, Hämeenkyrössäkin talvehtii useampi yksilö, mielenkiintoinen oli jalohaikara Helsingissä ja tiettävästi Oulun seudulla vaikka Jorma ei sitä ehtinyt hoidella listalleen. Peltopyy oli kyllä kisan voittajan listalla. Kahlaajista oli vain lehtokurppa Aallon Jannen löytämänä. Lokeista saatiin kaikkiaan 5 lokin lista, nauru, kala, harmaa, selkä ja merilokki. Kyyhkyistä jäivät sepeli yhdessä turkin ja turturin kanssa puuttumaan. Pöllöistä nähtiin 6 lajia, Oulussa jopa suopöllö. Tikat olivat kaikki listoilla. Mielenkiintoiseksi tekee kirvislistan Jurtsin näkemä joku muu kuin niittykirvinen! Yhden istin näki Järvisen Hannu Hämeenkyrössä. Västäräkkikin yrittää talvehtimista Oulun seudulla. Yllättävän vähän peukaloisia oli listoilla, ei ainuttakaan punarintaa. Nakkeleita tuntui olevan vähän joka puolella Suomea samoin kuin varislinnut löytyivät kaikki. Peippolinnuista jäi puuttumaan hemppo ja käpylinnuista saatiin iso ja pikku. Sirkut olivat normaalit paju-, pulmunen ja keltasirkku. Tässä lueteltuna hieman lajeista joita veljet kirjasivat ympäri Suomea. Kiitos armon veljille tästä hienosta retkestä Suomen lintumaailmaan.

Varpuspöllö laskentareissulla

Tämän kisan perusteella on turha lähteä tekemään mitään lopullista päätelmää mutta suuntaa antavana se toimii loistavasti. Kyllähän hyviä havaintoja voi tehdä missä vaan kun vaan aktiivisesti kiertää ja on vastaanottimet herkkinä niin aina voi törmätä mihin vain. Senpä vuoksi olen tässä tätä kirjoittaessa katsekontakti koko ajan ruokinnalle ja taivaalle sillä koskaan ei tiedä kuka tulee käymään.

Viimeinen rypistys 29.11.

Tehtiin Palomäen Timon kanssa näin marraskisassa viimeinen kova rypistys. Timo tuli Lavajärvelle ja otti meikäpojan kyytiin ja tavoitteena oli lisätä marraspinnojen määriä, Timolla luku on niinkin kova kuin 59 mutta meikäläisen 40 kaipaa vielä paljon uusia lajeja. Tämä oli selkeä tavoite!

Timo Palomäki

Ensimmäinen stoppi oli heti Lavajärvellä ja lehtopöllön perässä soitettiin atrappia. Eihän se kukko käskien laula eikä pöllö tullut esille, tyhjää nuottaa vedettiin. Timo oli kyllä jo aamuhämärissä autolla meille ajaessaan nähnyt viirupöllön langalla, kuva oli siitä todisteena.

Jatkoimme Kiikanvuoren maisemiin, Timo kertoi että näissä maisemissa oli lapinpöllö pesinyt Hämeenkyrössä joitakin vuosia sitten. Eihän siellä ollut mitään ihmeellistä, normaalit tiaiset äänessä.
Tästä reissumme jatkui Kyröskoskelle, sahan maisemiin ja hahaa katsomaan. Sieltähän harmaahaikara löytyi, jopa kolme kappaletta, Timo kertoi että hän on nähnyt niitä useampiakin samoilla kivillä patsastelemassa. Harmaahaikara on hauska näky järven isojen kivien päällä kun ne väijyvät ja seisoskelevat patsaina. Marraspinnani nro 41.

Automatka jatkui Kyröskosken kautta Järvenkylän järvelle jossa ei ollut uusia lajeja, isokoskeloita iso 65 yksilön lautta kalastelemassa. Sieltä mentiin Alhonjärvelle,Vesäjärven kylälle. Isolepinkäiset olivat hauska näky, toinen oli järven N-päässä lekuttelemassa ja toinen parin kilometrin päässä langalla. Nyt näin sen kunnolla. Järvellä oli myös joutsenia iso keräytymä, arvioimme niitä olleen 250, oli se aikamoinen toitotus kun linnut päättivät muuttaa paikkaa, seassa näkyi olevan joitakin tämän vuotisia nuorikkojakin. Joutsenia katsellessamme tuli paikalle myös yksi marraskisailija, Järvisen Hannu joka oli jollain pesän etsimisreissullansa kun hän rengastaa petolintuja. Täytyy sanoa että kovaa työtä ja etsimistä!

Vesäjärven jälkeen hakeuduimme Parilanjärvelle jolla voisi olla joitakin vesilintuja. Timo kyllä epäili lintujen jo ehtineen hävitä, kun järvi meni jäähän tässä kylmien ilmojen myötä mutta löytyihän sieltä yksi naaraspukuinen telkkä sekä tiklien parvi jossa oli parisenkymmentä lintua. Päivä rupesi jo pimenemään joten suuntasimme "cityä" kohti. Teimme pienen mutkan Hämeenkyrön kirkkojärven erääseen lahteen jossa voisi olla myös vesiäisiä. Tällä Prentin lahdelta löytyi tällä kertaa sinisorsia 52 ja isokoskeloita 32 yksilöä. Itse paikka on tosi hyvän näköinen tikkapaikka, pikkutikka on siellä ollut aika usein samoin joskus valkoselkätikkakin. Tällä kertaa yhytimme vain kiertelevän pyrstötiaisparven (5). Tästä siirryttäessä jälleen eteenpäin löysimme eräältä pellolta ruokailevia joutsenia hyvän määrän (44)

Laskimme retken lajimäärän sen enempää puristamatta, sain summaksi 30 lajia. Parhaana voisi pitää Timon näkemää viirupöllöä ja toisena voisi olla harmaahaikarat. Muuten lajit olivat hyvin tavallisia. Emme nähneet koskikaraa vaikka kävimme parissa sen linnun paikoista. Emme nähneet tilhiä eikä rastaita vaikka marjaisia pensaita olikin vielä jossain päin. Hieman ihmettelimme rastaiden puuttumista, räksän kyllä ymmärtää paremmin kuin mustarastaan. Samoin pikkulinnuista ei havaittu peukaloista vaikka linnun reviiksi sopivia puukasoja olikin, tikkarintamalla jäimme vain käpytikan varaan, kävimme harmaapäätikan ja pohjantikan maisemissa mutta tyhjän saimme. Tämä viimeinen rypistys toimi ainakin minulla nimensä mukaisesti viimeisenä, huomenna on aika tehdä yhteenvetoa tästä kisasta.

Taas on syksyn harmaus ja märkyys

Juuri kun pääsin hehkuttamaan talven valkeuden kaikkivoipaisuutta niin tuli sade ja muutti kaiken. Se on aika ankean näköistä ja tuntuista pihamaalla. Mielikin on selvästi allapäin, menisipä tämä olotila pian ohi. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa niin ohihan tämä syksyinen apeus menee ja valkeus voittaa. Sitä ei vaan aina jaksa odottaa.

Olen nyt käynyt kahtena päivänä kävelylenkillä, mittaa on tällä rypistyksellä ruhtinaalliset 4 km mutta tässä elämäntilanteessa se on hieno saavutus. Näillä lenkeillä kävelen aivan hiljakseen, kuin opettelisin uudelleen kävelemään, nyt kuitenkin käytän kävelysauvoja hieman tukemassa ja vauhtia antamassa. Täytyy kehua sauvojen kehittäjää, ne ovat oiva apuväline!

Maanantain lenkillä olin Hetan kanssa, koira oli innokkaana mukana haistelemassa uusia hajuja. Tänään olin yksin ja vauhtia yritin pitää, kyllä siellä se tuttu hien tuntu nousi pintaan ja paita meni vaihtoon, Lenkki toimi hyvänä lämmittelylenkkinä ennen hierontaa jolla palkitsin itseni näistä "upeista" liikuntarypistyksistä.

Näiden lenkkien aikana yritän aina tähyillä puiden latvoja varpuspöllön toiveissa. Tämä hiirensyöjä kun puuttuu vielä marraspinnoista. Varpuspöllö päivystää usein jonkun puun latvassa tai sitten jossain muualla korkeammalla. Olen joskus nähnyt vapön aivan tien vieressä matalan näreen latvassa. Kuitenkin tämä lintu on erittäin paha pikkulinnuillekin, jotka pelkäävät sitä. Tämän voi todeta jos laittaa pöllön ääntä ja hetkessä tulee lauma tiaisia tarkastamaan onko vaara todellinen. Tämän kuvan on ottanut Partasen Harri Parikkalasta joka myös sai itselleen tästä linnusta marraspinnan. Hän näki vapön autolla ajaessaan. Onneksi hänellä oli kamera mukanaan.

Toinen lintulaji jota yritän katsella on joku rastas, minulla puuttuu vielä niin räkättirastas kuin mustarastas. Ne olisivat oikein hyvä lisä lajilistaani ja tuntuvat olevan aika yllätyksellisiä näin tämän talven osalta. Räksää en ole pitkään aikaan nähnyt tai kuullut, samoin kuin mura tuntuu piilottelevan tämän talven osalta. Jos kuitenkin vanhat merkit pitävät paikkansa niin ruokinnalle nämä linnut ilmestynevät vielä ennen joulua. Marraspinnaksi ne täytyisi hoitaa vielä ennen kuun vaihdetta.

Minun marraskisani jäi hieman puolinaiseksi kun sain sen pahenemisvaiheen puolivälissä kuluvaa kuuta. Aluksi ajattelin että jätän koko leikin kesken mutta sen verran olen kilpailukärpäsen puraisema että kisaa ei niin vaan heivata vaan edetään sitten puolivaloilla mutta maaliin mennään. Sehän oli tämän kilpailun yksi tarkoitus että paljonko havaitsee lintuja marraskuussa. Näin mennään tällä hetkellä ja kisan tulos on se mikä tulee. Se jää historian kirjoihin mikä on saldo kisan lopussa. Pääasia on että veljet ympäri Suomen ovat toteuttamassa tätä syyslintukatsausta. Nautitaan näistä hetkistä ja muistellaan niitä jonkin ajan kuluttua

Kaikki katoaa, myös lumikin

Maanantai valkenee hienona, lumi maassa ja sää ei liian kylmä. Se on talvea! Linturuokinnalla ei ole kova vilske, vain harakat (8 yks) ja pari naakkaa aterioivat läskien kmpussa, on siellä myös yksinäinen närhikin. Rauhallista ja seesteistä, kävelin tai onnuin pihamaalla ja kuuntelin pienen tovin, kaukaa kuului joutsenen ääniä, lienevät Lavajärvellä länsipäässä. Pari oravaa syö ruokinnalla talipalloja ja tonkivat auringonkukkaa kauran siementen seasta. Tallarit eivät ole vielä tulleet, kyllä niitä kohta ilmaantuu ja sitten saavat siemenet kyytiä.

Pikkuvarpusia on myös ruokinnan takaisessa koivussa, niitä on parhaimmillaan ollut kymmenkunta, nyt vaan kolme kärkkyy vuoroaan. Samoin tekee yksinäinen keltasirkku, niitähän voisi olla parin kymmenen linnun parvi kauransiementen perässä. Ekat tallaritkin (5 kpl) ovat juuri ilmaantuneet, kello käy yli kymmenen aamupäivällä. Myös sinitiaiset (2) ovat ilmaantuneet

Tänään ei pitäisi sataa uutta lunta ja kuulin juuri radiosta ennustuksen että kaikki lumet saavat kyytiä vielä tämän viikon aikana ja maa muttuu taas lumettomaksi. Voi kökkö tätä ilmojen heilahtelua, ainoa hyvä puoli asiassa on näin puulämmittäjäm kannalta että puuta säästyy kun ei tarvi laittaa niin tiuhaan pannuun tavaraa. Olisi vaan niin paljon mielekkäämpää nauttia talvisista maisemista.

Juuri nyt pöllähti yksinäinen käpytikka lähipuihin, se on oppinut käymään läskinpalalla. Kunpa sen tikan serkkukin valkoselkätikka tulisi käymään. Tallareitten määrä on kolminkertaistunut joten aika hyörinä käy nyt tuolla ruokinnalla. Nyt on päiväpostin aika joten juttu katkeaa. Laitan tähän yhteyteen hienon kuvan Parikkalasta jonka hengenheimolainen Harri Partanen on ottanut, kuvasssa on valkoposkihanhia ihmettelemässä Kangaskylässä tätä valkoista hunajaa maan päällä.

Ensi lumen sataessa 20.11

Tässä olikin hyvä aihe kirjoittamiseen kun katselee ikkunasta pihalle, Saamme valkoista hunajaa taivaan täydeltä ja maan pinta täyttyy valkoiseksi. Sataa ensi lumi tälle talvelle kotoisiin maisemiin. Vietän ensimmäistä päivää nyt tässä kotiherrana viikon sairaalareissun jälkeen.

Kotiterassin peittymistä lumeen

Sain ms-sairauden pahenemisvaiheen viikko sitten ja nyt on tilanne saatettu hieman paremmalle tolalle. Nyt vaan odotellaan kortisonikuurin auttamista ja lujaa uskoen näin tapahtuu joten kuukauden päästä kävellään!

Heta mielipuuhassaan

Kävelin tai yritin kävellä omassa pihapiirissä kameran kanssa ja otin joitakin kuvia näin ensi lumen sataessa tänne kotoiselle Lavajärvelle. Täytyy sanoa että olen kotiutunut tänne Hämeenkyrön koillisnurkkaan oikein hyvin. Täällä on hyvä paikka asua ja "vanheta" vaimon kanssa hoitaen meidän pientä koiruutta Hetaa, joka antaa kyllä päivälle hyvin puuhaa jos sitä ei itse keksi. Heta on mainio tutkija ja kaivaja, kyllä saavat oravatkin kyytiä ruokinnalta. Se on hyvä asia sillä oravat syövät aika lailla linnuille tarkoitettua evästä. Parhaimmillaan tai pahimmillaan on oravia ollut neljäkin yksilöä jotka kisailevat aika kovaa kiiveten ruokintatelineessä. Olen miettinyt jotain estettä näille kavereille jotta eivät pääsisi nauttimaan aivan vapaasti kaikkia auringonkukan siemeniä mutta en ole vielä keksinyt millaisen rakentaisin. Täytyyhän niidenkin elää.

Pikkuvarpusia, yksi tallari ja sinitiainen

Ruokinnalla käy pääasiassa tallareita ja pikkuvarpusia ja joitakin sinitiaisia. Nyt ovat närhet ja naakat poissa johtuen varmaan evästarjonnan yksipuolisuudesta. Kunhan tässä taas saa itseään niskasta kiinni niin kyllä käyn hakemassa ihratankoja ja jotain muutakin niin ruokinta palautuu jälleen normaaliksi. Talvinen maisema rupeaa peittämään jo pihanurmikot ja osittain puidenkin oksistot, saa nähdä  kauanko tämä lumi kestää vai onko tässä jo pysyvää lumikerrosta. Minulla ei olisi sitä vastaan mitään sillä kyllä syksyistä tummaa ja märkää maastoa on nyt jo nähty riittävästi, on aika kunnon lumikerroksen, se on mielipiteeni.

Tuolla pihamaalla on huomattavasti miellyttävämpää kävellä (?) kun siellä tuntee näkevänsä jo paljon enemmän Syksyn jälkeen on lumi tervetullut lisä maisemaan, se antaa paljon valoa ja iloa jos sitten toisaalta se tulee antamaan oman lisätyönsä mutta onhan siihen jo totuttu aikaisempina vuosina. Suomen vuoden kierto on vaan sellainen ja se on hyväksi havaittu, on keksitty kaiken maailman koneet ja vempeleet jotka auttavat lumitöissä. No siihen on nyt vielä pitkä aika kun niitä apuvälineitä kaivetaan esille, nyt vaan nautitaan tästä ensi lumen tunteesta ja näkymästä.

Kävelystä jäi jo jälkiä, Heta vartioi taustalla

Käpytikka ruokinnalla, odotellaan valkoselkätikkaa!

Tyhjää täynnä

Perjantai oli sateen tuhnuinen päivä, mieli teki lähteä "linnustamaan" mutta minulla ei ole autoa, koska se on perheen nuorisolla. Tottakai sen suon ilomielin, kun he sitä tarvitsevat. Kyllä meikäläisen menot ova toisarvoisia verrattuna nuorten aikuisten maailmaan. Olihan se hyvä syy jäädä kotiin. Vaimon heitti hyvän ajatuksen, miksi en kysy anopilta autoa ja mene sillä?

Tuumasta toimeen ja sieltähän se auto sitten irtosi. Nokka kohti Sarkkilaa, ensin oli kuitenkin metso paikan katsastaminen. Siellä kävelin ja kuulostelin, tiaisia, käpytikka (2), korpin huutelua mutta ei mitään metsoon viittaavaa. Atrapilla yritin hieman houkutella jos saisi linnun innostettua mutta turhaan. Paikka oli tyhjää täynnä!
,
Seuraavaksi siirryin Sarkkilanjärven lintutornille. Ilmassa rupesi jo olemaan pientä sateen tuhrua eikä näkyväisyys ollut mikään ruhtinaallinen. Kapusin kyllä torniin ja kaukoputki asemiin. Katselin järven rannat tarkkaan, siellä oli hyvää rantahetteikköä. Ei minulle kuitenkaan suotu mitään, ei sorsan sorsaa, ei joutsenen joutsenta, ei siis mitään. Sain koota tarpeeni ja kavuta autoon tyhjän nyhtäneenä. Olisi pitänyt uskoa niitä aavistuksia joita minulla oli ennen kuin lähdin tälle turneelle.

Kävin vielä katsastamassa Lavajoen sillan ja koskikara-paikan. Sielläkin oli tyhjää täynnä. Eivät olleet tiaisetkaan äänessä eikä mitkään muut linnut. Tyhjää täynnä!

Ei aina voi voittaa, sehän on nähty jo monta kertaa. Autolla kotiin ja kun katselin autoa niin tiesin mitä tekisin, autonpesu oli seuraavana ohjelmana. Kyllä se vaan passaa, olihan auton likaantuminen syytäni. Siinä meni pieni tovi, samalla kuulostelin pihapiirin lintuja, tiaisia tuntui olevan paljon ruokinnan puissa. Autonpesun jälkeen menin sinne ja atrapin kanssa hieman häiritsin, hömötintin ääntä kun päästää niin kaikki tintit tulevat heti katsomaan mikä siellä on hätänä. Arvioisin tallareita olleen parisen kymmentä ja seassa joitakin sinitiaisia. Se oli hulvatonta elämää mitä tintit menivät lähipuissa, siinä sai olla tarkkana jos vaikka olisi ollut yksi töyhtötiainen, se kun minulta puuttuu vielä pihapinnoista tälle vuodelle. Ainoa uusi laji oli pikkuvarpunen joita oli varmaankin kymmenkunta.

Palautin auton puhtaana ja hain Hetan "päivähoidosta", jossa se tykkää olla ihan "kybällä" Heta on anopin kanssa hyvää pataa, Melkein tulen mustasukkaiseksi mutta kyllä koiruus aina riemulla tulee kotitanhuville. Päivän linturetken saldo oli siis oli tyhjää täynnä.

Kotiruokinnalla huomasin kun eräs musta kissa hiipi ruokinnalle ja kävi katsomassa talipaloja puunkyljessä. Sain heti koiruuden paikalle ja se hääti kissan pois. Nyt tulikin sitten uusi murheen aihe ruokinnalle, ensimmäiseksi  on oravat (4 kpl) ja nyt on sitten kissa. Kai se vaan täytyy elää sen kanssa vaikka se ottaakin sieluun.

Marraskisa eli movember

Olemme pistäneet pystyyn pienen kilpailun marraskuun linnuista. Kuinka monta lajia näkee omassa asuinkunnassaan marraskuun aikana. Ajatus lähti liikkeelle meikäläisen pienissä aivoissa ja sain hyvää tukea lintuveljiltä, nyt on koossa 18 bongaria ympäri Suomea. Jopa itärajalla on miehitystä Partasen Harrin toimesta.

Kisailijoita on tietenkin Hämeenkyröstä (5), Ylöjärveltä (3), Tampereelta (1), Nokialta (1), Oulusta (2), Hailuoto (1), Helsinki (1), Parikkala (2), Joensuu (1) ja Punkaharjulta (1).
Aika kattavasti on Suomi-neito miehitettynä.

On aika mielenkiintoista kisan päätyttyä verrata lajien esiintymistä näin loppusyksyllä. Kisassa mukana olevat ovat hyvin perillä paikkakuntansa tilanteesta joten saadaan aika tarkkaa tietoa. Jotkut ovat jo lähettäneet pientä tietoa saalistaan, päivässä yli 40 lajia on aika hulppea määrä, mikähän on saldo loppusuoralla?

Oma tavoitteeni 50 lajia tuntuu aika pieneltä mutta ei saa tavoitella tähtiä taivaalta jotta ei sitten pety, ne lajit ovat tiukassa kun mennään yli 40!

Ehdin aloittaa kissan vasta tänään, aloitin sen varovasti kotipuuhastelujen lomassa. Tein yhden lenkin kiertämällä Lavajärven ja käymällä Kiikanvuorella, jossa olen nähnyt metson. Mutta eihän sen lintu näyttäydy helposti, siellä täytyy käydä useampi kerta. Kuitenkin sain hienon elämyksen kun olin siellä isojen kuusten juurella ja viheltelin (ilman atrappia) matkien hömötinttiä niin sain huomata useampia tiaisia ilmaantuvan, näin löysin töyhtötiaisen. Se oli hieno hetki.

Muita tämän päivän lajeja olivat tali, sini, hömö, töyhtötiainen, pyrstötiainen, pikkuvarpunen, urpiainen, punatulkku, keltasirkku, käpytikka, laulujoutsen, varis, korppi, närhi, naakka, hippiäinen, harakka eli saldo oli 17 lajia. Tästä se alkaa.

Tänään oli vuorossa Hämeenkyrön kierros, saaliina oli kotiin palattuani 13 uutta lajia ja vielä yhden sain kun laitoin evästä ruokinnalle. 31 lajia on tarkka tieto. Päivän ihmeellisin havainto oli kun ajelin kohti Sarkkilanjärveä ja pysähdyin metsätaipaleella Joenkulman tiellä, olin saanut sieltä viime vuonna pyyn lajikseni ja päätin kokeilla päivän piristykseksi. Laitoin puhelimesta atrapin ääneen ja hetken kuluttua sain aivan vastaavan äänen vastaukseksi. Sarkkilanjärvellä oli myös isohko tikli-parvi joka lenteli siellä, parisenkymmentä lintua oli arvioni. Päivän viimeinen havainto ennen pimeän laskeutumista oli kuusitiainen ruokinnalla.  

Näkisinpä kuukkelin!

Hämeenkyrössä on ollut kuukkeleita vielä 1970-1980 luvuilla, en ole itse päässyt niitä todistamaan mutta olen jostain kuullut. Hämeenkyrön Vesäjärvellä tai sitten Kaipiossa on sopivaa maastoa ja ne alueet rajoittuvat Ikaalisiin jne... Onhan täällä ollut joitakin havaintoja yksittäisistä linnuista mutta käytännössä kuukkelia ei esiinny enää Hämeenkyrössä.

Soinimäellä kuvattu kuukkeli

Hyvä ystäväni Partasen Harri asuu Parikkalassa jossa on hyvin vahva kuukkelikanta olemassa, Harri lähettää tämän tästä hienoja kuvia kohtaamistaan kuukkeleista. Mekin kävimme siellä tässä syksyllä mutta kuukkeli pysyi meiltä piilossa. Tässä jutussa olevan kuvan Harri on ottanut juuri samalta paikalta jossa kävimme kuulostelemassa mahdollista reissun pinnaa, tämä on sitä "meidän tuuriamme" johon olemme jo tottuneet.

Pitkäaikainen haaveeni olisi vielä nähdä kuukkeli Hämeenkyrössä, käytännön realiteetit sen kuitenkin kumoavat. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä kuukkelin reiteistä mutta todennäköisyydet sen kyllä kumoavat. Hämeenkyrössä ei ole sille sopivia pesintäympäristöjä, siitä pitää huolen nykyinen metsätalous. Vanhoja metsiä ei ole, lähimmillään ehkäpä olisi Seitsemisen kansallispuistossa Ikaalisten ja Parkanon rajamailla.

Olisi se hienoa olla leirinuotiolla ja saada yllättävä vieras norkoilemaan evästä! Kyllä taittaisin eväsleipää riemu rinnoin, jos kuukkeli sitä hakisi. Ei voi kuin leikkiä omissa ajatuksissaan tällaisella mahdollisuudella. Mitähän sitä tekisi jos sellainen tilanne tulisi eteen? Siinä voisi kädet vapisten näprätä kännykkää ja toivoa että lintu pysyisi vieraana pitkään. Tällaisessa haavemaailmassa on hyvä kuvitella elävänsä. Tule takaisin kuukkeli!!

Kävin Ylläksen maisemissa kesän aikana 2 krt ja näin joitakin kuukkeleita. Ne ovat täysin omalla reviirillään ja niitä ei uhkaa mikään. Oli oikein mukavaa nähdä lintu omassa elinpiirissään ja elinalueillaan. Päivittäin oli vähintään kaksi kuukkelia mökkimme vieressä, se oli oikea lintumiehen unelma. Opin tuntemaan kuukkelin äänenkin ja muutenkin linnun olemus tuli oikein tutuksi. Kuukkeli on aivan kuin närhi, varislintuihin kuuluva. Lähimmillään kuukkeli oli parin metrin päässä. Sain kuvattua lintua eräänä päivänä, otos on jutun lopussa.

Oliko TJ-keikka?

Kiasen Hanski ilmoitti viikolla että sunnuntaina hän menee ainakin Ketunkivenkankaalle, Alhon Antsu oli ehtinyt sinne myöskin ja itse arvoin loppuun asti että lähdenkö. Lähdinhän minä ja Heta kanssa, kylläkin vasta 9 jälkeen olin pelipaikalla. Pojat kertoivat että hyvä kun tulin, sumu lähti samaan aikaan ja näkyväisyys parani. Onhan minusta sentään jotakin hyötyä!

Päätin sinne ajaessani että vien autoni vähän lähemmäksi rinnettä. Kyllä kannatti, oli se matka niin paljon joutuisampi kavuta jotta sitä puhalsi vaan ihan pienen tovin huipulle päästyäni. Miehet olivat ehtineet jo aamun kuluessa nähdä isokoskeloita 5:n parven matkalla etelään, myös jotakin muutakin heillä oli plakkarissa. Pian näkyväisyyden parannuttua alkoivat lajit lisääntyä ja pääsimme päivän kuluessa aina 31 lajiin.

Maakotkaa lähdettiin metsästämään( ja Hanskille pähkinähakkia), mutta saimme pettyä oikein kunnolla, ei ainuttakaan petolintua koko armaana päivänä. Varislinnuista kirjattiin närhiä kymmenkunta. Tilhiä näimme 13 parven pyörähtävän mäen päällä ja yhden kerran olivat pojat jo kuulleet linnun äänen. Lapin lintuja lisää kun urpiaisia merkattiin 2 paikallisiksi. Myös punarinta oli kerran äänessä.

Eniten puhetta oli rastaiden liikkeestä. Räksiä oli tämän tuosta kiikarin okulaareissa. Punakylkirastaan värit löytyivät joiltakin mutta eipä laulurastasta nähty. Minnekäs ne olivat jo ehtineet? Kulorastailla tuntui olevan hyvä liike, kirjasimme kaikkiaan 14, suurin porukka oli 4 lintua ja kolmen sakkeja näimme useampia. Kyllä rastaat olivat jo selvästi muuttopuuhissa vaikka ei niitä vielä kirjattu tämän paremmin. Pian tulee sekin päivä että saa laittaa kaikki rastaat aika tarkasti muistiin.Niittykirvisiä oli kaksi muutavaa, suuntanaan SW

Minulle heräsi into tulla lähipäivinä tuonne Ketunkivelle, saankohan itsestäni irti? Hyvä olisi jos saisi! Hömötiaisia oli välillä isohko parvi takanamme puissa, seassa oli myös töyhtötintti ja hippiäisiä
Kyllä siellä mäellä on hyvin elämää.

Syyspuinti

 Taas on aika kun maanviljelijät ajavat pelloilla viimeisiä viljojaan puimakoneilla. Ei kyllä käy kateeksi noita "jusseja" kun he puivat, puivat ja puivat. On se kovaa hommaa mutta kyllä se viimeinenkin viljan korsi on puitu, saa tämän syksyn osalta laittaa "pillit pussiin".

Seuraavassa kuvia päivän puinnista

Tässä ollaan aivan alkuvaiheissa

Sieltähän puimuri lähestyy tyy tyyyyy

Marko on puikoissa

Puimuri pitää aika kovaa ääntä

Syksyn touhua

Tässä viljan tähkät enne puintia, kauraa

 Meidän pelto on vuokrattuna joten emme joudu itse miettimään mitä siellä viljelee ensi vuonna, se on toisten tehtävänä. Me vain pääsemme nauttimaan ja katselemaan kun vilja "heilimöi"

Ketunkiven muuttoa 3.10.2015

On taas aika kirjoittaa syysmuuton tarkkailusta. Olimme tutulla porukalla kerunkiven kankaalla tai oikeastaan ketunkiven soramontun reunalla kiikarit suunnattuna pohjoiseen, olihan nyt syysmuuton aikaa. Meitä oli tutut kaverit (Hanskia lukuunottamatta) koolla, Kari, Helge, Antsu, allekirjoittanut koiransa kanssa aamuauringon noustua, olihan päivästä luvassa upea. Ehkäpä päivä olikin liian upea, ei oikein mitään isompaa ryntäystä tullut, lähinnä hanhia odotettiin mutta odottamista riittää vielä.

Aamu alkoi sepelhanhien muutolla, 20 lentävää tummahipiäistä hanhea meni kohti etelää. Joitakin sorsaparvia nähtiin päivän mittaan mutta ei mitään isompaa. Sepelkyyhkyjä muutti 207, kuudessatoista parvessa, päivän aikana kun niitä parvia näkyi niin aika isoja pallomaisia parvia saatiin katsella.

Päivästä tuli petopäivä, kun haukkoja muutti kaiken kaikkiaan yksitoista. Ne jakautuivat seuraavasti; kanahaukka 2 p, varpushaukka 5 (3 m + 2 p), hiirihaukka 2 (1 m+ 1 p), ampuhaukka 1 m SW ja pahnan pohjimmaisena yksi pere eli muuttohaukka jota saatiin katsella pieni tovi. Tämä yksilö muutti SE.

Pere kuvattuna jossain muualla

Peippolintuja kirjattiin liki 300 m. Näihin lintuihin kuuluvat kaikki peipot ja järripeipot sekä niitä muistuttavat pikkulinnut. Rastailla oli myös selkeästi muuttoa mutta niitä emme kirjanneet. Yksi muuttava västäräkki nähtiin, siinä yhteydessä oli hyvä muistella Siikasaaressa nähtyjä västäräkkilaumoja.

Tämän syksyn erikoisuus eli palokärki jatkoi vielä menoaan, nyt nähtiin kolme yksilöä matkalla tuttuun suuntaan (ENE) . Samoin tänä syksynä on närhillä pientä vaellusta, tästä näimme todisteena yhteensä 7 yksilöä, 2 parvea joissa toisessa oli kolme ja toisessa 4 lintua. Muistan tämän närhiparven jota katsellessa tuli selkeästi tunne että nämä eivät voi olla muita kuin närhiä, niitähän ne sitten olivatkin ja matkasivat SW. Olisi hauska saada tietää onko punatulkuilla joku vaellus, ainakin me ollaan havaittu tämän suuntaista liikehdintää, tänäänkin summasimme yhteensä 19 punatulkkua, 5 parvessa.

Oli taas hauska istahtaa tuttujen kavereiden kanssa tarkkailemaan syysmuuttoa. Heta koirakin oli nyt
mukana riemu rinnoin. Koira lähti kotoa mukaan heti kun avasi auton oven, siihen jalkatilaan se hyppäsi ja kuinka ollakaan hetken matkaa kun oli ajettu niin koiruus hyppäsi etupenkille eikä suostunut siitä väistyä ennen kuin perillä. Heta istui koko matkan aivan tyynesti etupenkillä muta iltapäivällä kotiin palatessa ei koiraa enää saanut etupenkille vaan auton jalkatilassa se matkusti aivan kuin koiran kuuluukin.  Yllättävän väsynyt se kyllä oli.  

Syysarktikaa Siikasaaressa ja vähän muuallakin

Vietimme 19-24.9 melkein koko ajan näillä turhuuden kallioilla joilla keväisin otamme vastaan kevään tsirkuttajat, halusimme näin kokea syysarktisen muuton hurmaa. Teimme retkiä pitkin ja poikin, kävimme Parikkalassakin asti, vietimme yhden päivän Himavuorella, joka sijaitsee aika lähellä Siikasaarta.

Emme päässeet kokemaan aivan samanlaista menemisen hurmaa kuin on koettu keväisin. Kyllä toki teimme oivia havaintoja, lähinnä linnuista. Joistakin eläimistä saimme näköhavaintoja, lepakosta pöntössään päivälevolla, Parikkalaan ajomatkalla näädästä ja supikoirasta elävinä ja joistakin raadoista tien pientareella.  Hirven jälkiä oli aivan majapaikkamme lähimetsässä joten näitä sarvipäitä oli mahdollisuus nähdä, enneksi emme havainneet!

Kotimatkalla teimme koukkauksen Teutjärvelle, jolla oli joitakin päiviä aikaisemmin havaittu suuri valkkaripotti, 20 000 lintua lepäili Teutjärven pelloilla. Pääsimme todistamaan aika ison parven lentelyä, tokko siinä oli aivan kaikkia tästä huimasta määrästä mutta aika vaikuttava näky se oli!

Osa valkkareista

Seuraavassa on joistakin lajeista listaa ja kommentteja.
Gavioista ei voi kertoa paljon mitään, näimme kumpaakin lajia.
Silkkareita oli päivittäin merellä tosi paljon, ei havaittu selvää muuttoa.
Merimetsoja löytyi paikallisena joitakin ja pieniä muuttoparvia.
Harmaahaikaroita oli muuttopuuhissa aika paljon, 98 summattiin erään päivän saldona.

Kyhmyjoutsenia oli paikallisena ja laulujoutsenia pari parvea.
Tundrahanhia oli muuttolennossa, ehkäpä noin 300 yksilön verran kokonaisuudessaan.
Metsähanhia löytyi ehkäpä saman verran.
Merihanhia oli vasta päätöspäivänä, n 50 yksilön verran.
Kanadanhanhia oli joitakin
Valkoposkihanhia oli varmaankin 15 000 edestä! Huima määrä ja hieno kokemus!
Sepelhanhia nähtiin aika vähän, alle 100

Sinisorsia päivittäin, jouhareita vain alkupäivinä, Lapasorsaa saimme odottaa aika kauan, haapanoita nähtiin muuttolennossakin, taveja ei ollut montaa parvea. Lapasotkia oli yllättävän paljon, joitakin kymmeniä! Tukkasotkia puolestaan nähtiin selvästi enemmän.

Mustalintu löytyy yhden päivän merkinnöistä, samoin alleja löytyy parina päivänä. Telkkä puolestaan oli päivittäin kuten myös isokoskelo.

Merikotka on selvästi runsastunut, Sääksi tuli parin päivän merkinnöistä, kuten Parikkalan keikalta!
Yhden päivän huippuhetki oli kun saimme haarahaukan silmiimme, lintu näkyi Siikasaaren kallioilta. Haarahaukkaa saimme ihailla pienen tovin. Samaan hetkeen tuli myös toinen hyvä havainto kun pähkinänakkeli kävi kääntymässä kärjen männyssä, se oli aika huima hetki!

Ruskosuohaukka oli suohaukoista yleisin, sinisuohaukkoja saimme ihailla joitakin kappaleita. Yksi sirosuohaukkakin mahtui mukaan, näimme kaverin Siikalahdella. Piekanoja muutti joitakin, hiha oli selkeästi yleisin muuttava petolaji. Mehiläishaukkoja saimme joitakin, varpushaukka oli selkeästi toiseksi yleisin, kanahaukkakin oli joitakin yksilön voimin. Tuulihaukkoja ehkäpä yhteensä 5 kpl ja nuolihaukkoja oli paikallisena ja muuttavina. Yksi ampuhaukka löytyi saalistavana Siikalahdella.

Teeri oli jälleen Siikasaaren kalustossa ja samoin pyy. Luhtakana äänteli Parikkalassa. Nokikana nähtiin joitakin kertoja, töyhtöhyyppä tuli Parikkalasta, lehtokurppakin löytyi sieltä ja taivaanvuohia äänteli useassa paikassa Parikkalassa. Yksi naurulokki nähtiin Haminassa käydessämme. Muista lokeista merkittiin kala, harmaa, selkä ja merilokki.


Pulukin nähtiin lopulta Parikkalassa, uuttukyyhkyjä ja sepelkyyhkyjä oli selkeästi muutolla. Sepluja näimme varmaankin lähemmäs tuhat. Harmaapäätikka näkyi vain kerran ja samoin pikkutikka. Käpäreitä oli vähän enemmän mutta isointa tikkalintuamme eli palokärkeä nähtiin selkeästi enemmän, olihan tikoilla aika voimakas vaellus itään päin.

Kuskimme Kari tekemässä iltapalaa!

Kiuru oli vielä aika yleinen Parikkalan pelloilla. Haarapääskyjä näimme Siikasaaresta muutolla joitakin. Syksyyn kuuluu eittämättä niittykirvisen muuttoääni ja rautiaisen ääni. Metsäkirvisen ääni kuului vain pari kertaa. Peukaloisen yhytimme viimeisinä päivinä. Punarinta oli listalla melkein päivittäin. Kivitasku oli kärjessä alkupäivinä. Rastaat olivat kaikki . Pajulintu ja tiltaltti löytyivät saaresta. Hippiäisen ääntä kuului aina kun kävi Uturin kierroksella. Tiaiset olivat kaikki, pyrstötiaisen ääni kuultiin alkupäivinä. Puukiipijä oli yllättävän usein äänessä.
Västäräkkejä oli yllättävän paljon, yhden päivän saldona oli yli 300, isoin parvi oli 70 yks!

Kyseinen iltapala

Isolanttu tuli Parikkalan keikalta, varislinnut löytyivät kaikki. Olisiko närhillä jonkinlaista vaellusta havaittavissa?

Pikkuvarpunen jäi ainoaksi varpuslinnuista. Peippolinnuista peippo ja järri, urpiaista kuultiin pari kertaa. Viherpeippo oli yllättävän vähälukuinen kun taas vihervarpunen oli hyvinkin runsas. Punatulkku kuultiin pari kertaa. Pajusirkku ja keltasirkku nähtiin pari kertaa.

Harri Partanen

Tässä oli kooste lajeista. Parikkalan vierailulla meille toimi tosi hyvänä paikallisoppaana Partasen Harri, vaikka emme saaneetkaan kuukkelia, metsoa ja pohjantikkaa listoillemme hyvästä yrityksestä huolimatta. Tässä kohtaa voi vain todeta että Harrilla on upeat ja ainutlaatuiset paikat aivan käden ulottuvilla, Kiitos Harri meikäpoikien pyörittämisestä!

Tältä reissulta jää varmastikin mieleen palokärkien vaellus, olihan se ainutlaatuista nähdä palokärkien lentävän suoraan kohti itää, päivittäin melkein kymmenkunta vaeltavaa lintua tuli kirjattua.

Meikäpoikiin kuului Kurppakomppania miinus Helge, hänellä oli paljon puhuva este viskimailla seikkailemisen osuessa samaan ajankohtaan. Kari, Hanski Antero ja allekirjoittanut kuuluivat tähän syysmuuttoryhmään.

Jaa niin se kilpailu, se taisi päättyä tällä kertaa kahden voittaessa ykkössijan. Hanski ja Antsa olivat tietävimmät tässä leikkimielisessä matkan piristeessä.        

Kurppakomppaniaa

Ylläksellä osa kaksi (tai sitten jo kolme)

Nyt jatkan tarinointia Ylläksellä koetuista. Jäimme Säreistön värikkäisiin kokemuksiin, niitä voisi jatkaa vielä vähäsen. Reidarin asumusta koetteli myös tulipalo, joskus 70-luvulla heidän ateljeensa paloi erään vuodenvaihteen tietämissä, olisko ollut -72 vuonna kun väki oli kokoontunut saunomaan ja syömään. Yksi heistä huomasi että tuli on irti, hän meni heti kertomaan ja hälyttämään asiasta mutta mitään ei ollut tehtävissä. Ateljee paloi.Tämän jälkeen rakennettiin uusi nykyiselle paikalle ja vanhassa paikassa oli vielä jäljellä osa rakennusten jäänteitä. Tämä muistelu saa nyt riittää ja mennään toisiin asioihin.

Reidar vähän vanhemmalla iällä

Soi kansani pieni laulu oli hieno kokemus teatterimaailmasta. Tämä trilogia sai nyt päätöksensä kun kolmas osa ilmestyi tänä vuonna. Tarina kertoi erään perheen selviytymisestä aina 1800-vuoden puolelta. Savolaisperhe oli pakotettu muuttamaan pois ja he menivät Pohjois-Suomeen, Ylläksen maisemiin. Teatterikappaleessa seurattiin tämän suvun tarinaa aina nykypäivään asti. Tarinassa tuli hyvin esille se kuinka kuolema kulkee aivan luonnollisesti perheen arjessa, välillä se niittää rankalla kädellä ja taas toisaalta elämä on ihanaa nuorien rakkaustarinoissa. Elämään mahtuu kumpaakin ja kumpikaan ei jäänyt voitolle. Hauskoja roolihahmoja ja ennen kaikkea vänkä murre. H-kirjainta lisätään melkein joka sanaan. Esitys kesti parisen tuntia ja aina valoisasta illan pimenemiseen. Minulle on jäänyt mieleen ne lintuhavainnot esitysten aikana, kuukkeli oli ensimmäisellä kerralla ja tänä vuonna näimme palokärjen lentävän paikan yllä.

viherkarttakivi oli aivan yleinen kivi  louhikoissa

Teimme näiden kulttuurielämysten lisäksi reissun Ylläksen huipulle, ajelimme sinne gondoli-hissillä, olisi muuten ollut aika rankka matka kiivetä rakkaista (irtokiviä) rinnettä, Ylläs on n 750 m korkea merenpinnan tasolta. Ylhäältä avautui aika hulppeat näkymät! Siellä oli rinnekahvila jossa maistoimme maistuvat munkkikahvit, suosittelen.

Meidän päiviimme mahtui tietenkin marjastamista, olihan mustikat parhaimmillaan ja kaarnikoita löytyi sieltä täältä. Keräsimme marjoja useita ämpärillisiä ja ainoa huolenaihe oli että mitenkä ne saadaan Pirkanmaalle, no hätä keinot keksii. Saimme puhuttua hotellimme kokin meille myötämieliseksi ja näin tilanne ratkesi. Kyllä ystävällisestä henkilökunnasta on suuri apu! Siellä kerätessämme marjoja tuli puhetta työttömien työllistämisestä, meillä olisi ainakin heille yksi keino jolla saada päiväänsä tekemistä. Näitä marjoja löytynee joka puolelta Suomen niemeä.

Meille hieman outo eläin, poro oli päivittäinen vieraamme. Ensimmäiset nähtiin menomatkalla ja sen jälkeen tämä jäkälänpurija oli ainainen vieras. Eivät ne aivan kesyjä olleet mutta kyllä niitä päästiin ihailemaan parin metrin etäisyydeltä. Olisi se hienoa jos meilläkin olisi oma porokantamme kotinurkilla.

Suomen ensimmäinen vinoköysisilta Rovaniemeltä

 
Tässähän näitä reissumuisteloita, vaimoni voisi kertoa monista paikoista paljon enemmän, minulla kun on hieman hatara muisti. Se minulle anteeksi suotakoon.