Kohti arktikaa

Toukokuun puoliväli, merellä käy länsi/lounaistuuli, sataa ripottelee pikkuhiljaa. Miehiä on kallionkolossa väijymässä, ollut jo kohta neljäkymmentä vuotta peräjälkeen samana ajankohtana. Aluksi värjöteltiin teltoissa, trangialla tehtiin päivän ruoat, nykyään ruoka valmistuu mökin lieden lämmössä. Makuupusseja ei tarvitse kuivata yökosteuden jälkeen.
Hanhien protinaa lähestyy salmen suunnasta, seplut pääsivät jälleen yllättämään staijarit. Merellä näkyy myös hanhien jono, ne lentävät hyvässä järjestyksessä välittämättä pienestä sateesta. Nämä hanhet olivat valkoposkihanhia, myös matkalla arktisille pesimäalueilleen kuten sepelhanhet.
Aamulla, hyvin varhain olivat arktikaseuraajat nähneet gavioiden (kuikkien ja kaakkureiden) kymmenpäisiä lauttoja, välillä meren puolella tai sitten mantereen puolella myös lentävän kohti Venäjää. Parhaassa g-parvessa oli lähes sata yksilöä. Jotkut lintumiehet sanovat että kuikan ja kaakkurin voi erottaa profiilista, kaulan asennosta mutta me olemme tyytyneet toteamaan että gavia-lintu, oli se sitten kuikka tai kaakkuri.
Vielä kun tähän samaan satoon lisätään kuhankeittäjän kaunis vihellyslaulu ja idänuunilinnun västäräkkimainen kutsuääni ja korvia hivelevän kaunis laulu niin aletaan olemaan jo asian ytimessä!
Tietenkin täytyy vielä muistaa pikkukuovin "phy-phy" ääni, monikymmenpäinen kahlaajaparvi halkoo tuulta, parven seassa on myös hieman pienempi ja punaisempi punakuiri. Niiden alapuolella lentää mustavalkoisia, punanokkaisia kahlaajia siisti jono. Meriharakoitahan ne ovat, kaikki kahlaajat kuuluvat myös kevään arktisiin lintuihin, jotka ohittavat kotimaamme hyvien myötätuulten vallitessa. Huonoilla tuulilla niitä voi joskus ihailla jossain rantakivikossa lepäämässä

Lokkimaisesti lentävän, jäykkäsiipinen ja tummempi, suurinpiirtein lokin kokoinen kihu on merien rannoilla esiintyvä ruokarosvo, joka kyttää jotain lokkia jolla on evästä matkassaan, syöksyilee linnun kimppuun kunnes tämä pudottaa saaliinsa, kihu nappaa toisen saaliin ilmasta ja poistuu takavasemmalle.
Merikihu on yleisin kihu, leveäpyrstökihu ja vielä harvinaisempi tunturikihu olisivat todellisia pinnoja. Samoin riuttatiira, joka on leviämässä vähitellen Suomen rannikoille Viron suunnasta. Kala- ja lapintiirat ovat meille ainainen tunnistuksen kohde, ei luulisi olevan vaikeaa mutta kun se on, vaikka sitä on jo harjoiteltu kymmeniä vuosia.

Nykyään on jo vuosittain nähty kattohaikaroita, sekin on ilmojen lämmetessä leviämässä Suomeen, tekopesiäkin haikaroille on tehty mutta vielä ei ole todettu pesintää suomen puolella. Petolinnuista olisi toivelistalla uljas kiljukotka tai pikkukiljukotka, ainoa vaikeus on niiden tunnistaminen. Mehiläishaukkojen muutto meren pintaa pintaa pitkin tuo omat vaikeutensa mutta vaikeudet on tehty voitettaviksi. Aina haukkojakin toivoo nähtävän ja näin uskomme tänäkin vuonna käyvän.

Tämän laatuista tunnelmaa lähdemme hakemaan jälleen äitienpäivän jälkeen. etukäteisvalmistelut ovat jo hyvässä mallissa, kasseja pakattuna kodin nurkissa, sää ennustuksia on tutkailtu ahkerasti, niistä pyritään muodostamaan käsitys millaisin olosuhteisiin oleme menossa, vaikka se on jo tiedossa että kylmä siellä on varmasti aina aamuisin, päivällä voi lämpö tehdä hyvän yllätyksen väsyneille staijareille, kukin valitsee oman paikkansa ja kellistyy "hetkeksi", toiset kylläkin vain vartiksi mutta toiset riippukeinussa voivat viettää pitkänkin tovin. Ruokakello kutsuu, meillä on nykyään hyvin asiat kun on mahdollisuuus mennä valmiiseen pöytään, siitä kuuluu suuri kiitos näille lintumiesten siipoille, jotka laittavat maittavan yhteisen aterian kerran päivässä. Muuten täytyy pärjätä tutulla porukalla, esim Helgen tekemien lettusten voimin.

Päivän kruunaa sitten iltasauna, jossa puidaan päivän tapahtumat, kerrataan menneitä ja luodaan suuntaviivoja huomiselle. Iltahuuto on lintumiesten oma päätösseremonia päivän touhuille, lintuhavainnot laitetaan ylös, lasketaan päivän muuttajat ja todetaan lajit. Saunan jälkeen ei enää tarvi kauheasti kutsua unta sillä herätys on jälleen aamuneljältä.

Usein vielä näin illan tullen päästään toteamaan että nyt menee vessuja eli vesiäisiä eli alleja, mustalintuja, pilkkasiipiä. Niillä on kovaa muuttoa aina pimeän tuloon saakka. Mustalinnun viheltävä ääni, tai allin "a-alli" ääni on oikein hyvää unilääkettä väsyneille sisämaan lintumiehille. Nuoruuden vuosina niitä vielä arvioitiin paljonko niitä muuttaa mutta nykyään todetaan että nuoremmat laskevat, me nautitaan!